Ensimmäiset mansikat myyntiin juhannukseksi

Lämmin kevät ja alkukesä ovat nopeuttaneet mansikoiden kypsymistä. Ensimmäiset avoviljelmillä kypsyneet marjat tulevat myyntiin jo ennen juhannusta.

Ensimmäiset avoviljelmillä kypsyneet mansikat saadaan myyntiin ensi viikolla. Hedelmän- ja marjanviljelijäinliitto arvioi, että mansikan pääsatokausi alkaa juhannuksen jälkeen.

Lämmin kevät ja alkukesä vauhdittivat satokauden alkamista, joten harson alla kasvaneita mansikoita on ollut myynnissä jonkin aikaa. Lämpimän sään ansiosta mansikan poimiminen alkaa poikkeuksellisen aikaisin esimerkiksi Sisä-Savon viljelmillä.

Toiminnanjohtaja Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäinyhdistyksestä sanoo, että kerääminen aloitetaan puolitoista, kaksi viikkoa normaalia aiemmin. Sisä-Savoa ei uhkaa kuitenkaan työvoimapula. Voutilaisen mukaan poimijatilanne on hyvä, ja viljelmille tulee sekä ulkomaalaisia että suomalaisia poimijoita.

Kokonaissadosta tulossa runsas

Hedelmän- ja marjanviljelijäinliitto arvioi, että mansikan sato on tänä kesänä 17-18 miljoonaa kiloa. Marjojen laatua luonnehditaan hyväksi, koska maku on kehittynyt makoisaksi auringon paisteessa ja lämpimässä. Voutilainen ei ryhtynyt arvioimaan Sisä-Savosta saatavan sadon kilomäärää, mutta pitää satonäkymiä hyvinä.
Halla käväisi keväällä myös Sisä-Savon viljelmillä, mutta suuremmilta tuhoilta vältyttiin. Ammattimaiset mansikanviljelijät ehkäisivät hallahaittoja sadettamalla viljelmiä.

Puutarha-alan tiedotuskeskus muistuttaa, että mansikoita ostaessa kannattaa selvittää marjan alkuperämaa. Kuluttajalla on EU:n määräysten mukaan oikeus tietää, missä maassa mansikat ovat kasvaneet. Merkintä alkuperämaasta on oltava selvästi esillä joko laatikossa tai marjan lähellä. Laatikoissa on oltava myös viljelijän nimi tai tunnus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat