Ennenkuulumatonta raivoa – fanit kääntyivät Nightwishia vastaan

Nightwish-fanit ovat hermostuneet bändin albumista jo ennen sen virallista julkaisua.

Nightwish-bändi julkaisi 13. helmikuuta ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan. Élan-kappale on esimakua 27. maaliskuuta julkaistavasta Endless forms most beautiful -albumista.

Nightwishin tuleva albumi on joutunut fanien silmätikuksi jo ennen julkaisua. Tosin ei kappaleiden vaan albumilla vierailevan henkilön takia.

Nightwish uutisoi Facebook-sivullaan 17. helmikuuta, että evoluutiobiologi Richard Dawkins vierailee albumilla. Dawkinsia kuullaan kertojan roolissa kahdella albumin kappaleella.

Richard Dawkins on englantilainen evoluutiobiologi, joka on kuohuttanut varsinkin fundamentalisteja uusateistin kommenteillaan. Fanit eivät purematta nielleet uutista, se on kerännyt lähes 400 kommenttia, joista monet tuomitsevat bändin täysin.

Lukuisat fanit vakuuttavat, että eivät tule ostamaan albumia Dawkinsin vierailun takia. Tässä muutamia otteita keskustelusta:

– Tämän uutisen myötä minun on hyvin vaikea antaa itselleni lupaa ostaa albumia. Minulla ei ole mitään kunnioitusta tuota ylimielistä limanuljaskaa kohtaan.

– Todellako? Hänet? Olisitte edes yrittäneet löytää jonkun älykkään ateistin. Bändistä tuli nyt täysi vitsi, Dawkinsin teorioiden tavoin.

– Tämä on Nightwishin suurin virhe sitten Tarjan erottamisen.

Aiheesta ensimmäisenä uutisoineen  Karjalainen-lehden haastattelussa Holopainen kommentoi kohua huolettomasti.

– Ihmiset olivat sanoneet heittäneensä levyjämme roskiin, joku oli jopa polttanut niitä ja jotkut aikoivat palauttaa ostamiaan Amerikan-kiertueen konserttilippuja. Jos joku on niin ahdasmielinen, että jättää levyn ostamatta sen takia, että meillä on tiedemies levyllä, minkä sille voi, Holopainen toteaa lehdessä.

Lue myös:

    Uusimmat