Ennakkoon äänestäneitä on jo yli 600 000

Kolmen ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana äänensä on antanut hieman yli 600 000 kansalaista eli noin 15 prosenttia äänioikeutetuista. Luku on jonkin verran suurempi kuin kuusi vuotta sitten.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestäminen on jatkunut tänään loppiaistauon jälkeen. Tänään äänestämässä kävi runsaat 111 000 äänestäjää, eli 2,7 prosenttia äänioikeutetuista.

Päivän jälkeen äänestysprosentti nousi jo 14,9 prosenttiin. Äänestäneitä on sen myötä jo yli 600 000.

Kuusi vuotta sitten ennakkoäänestys oli lauantaina edennyt niin, että äänestämässä oli käynyt 14,7 prosenttia äänioikeutetuista.

Ulkomailla Suomen edustustoissa lauantai oli viimeinen mahdollinen ennakkoäänestyspäivä. Ennakkoäänestys jatkuu vielä sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 15. tammikuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat