Enestam jatkaa RKP:n puheenjohtajana

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam on valittu yksimielisesti jatkamaan RKP:n puheenjohtajana myös seuraavalla kaksivuotiskaudella.

Jan-Erik Enestam jatkaa RPK:n puheenjohtajana.

RKP:n puoluekokous Porvoossa valitsi tänään ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin uudelleen puheenjohtajaksi. Valinta oli yksimielinen.

Puoluekokous valitsi yksimielisesti myös varapuheenjohtajat sen jälkeen, kun nuorisojärjestön ehdokas oli vetäytynyt ehdokkuudesta.

Vanhoista varapuheenjohtajista jatkoivat espoolainen kansanedustaja Christina Gestrin sekä helsinkiläinen Jan-D. Oker-Blom. Kristina Stenmanin tilalle varapuheenjohtajaksi nousi Ann-Mari Audas-Willman, joka edustaa RKP:n kristillisiä piirejä Pohjanmaalla.

RKP kasvattaa puoluekokouksiaan


Porvoon puoluekokous päätti myös muuttaa puoluekokousedustajiensa valintamenettelyä. Muutokset lisäävät eniten Helsingin piirin edustusta. Helsingin piiri on kokenut tulevansa syrjityksiä, koska piirissä on suhteessa vähän puolueen jäseniä, vaikka äänistä on kertynyt merkittävä osuus.

Muutos merkitsee, että piirit saavat lähettää yhden valtuutetun 150 jäsentä kohti. Raja on ennen ollut 200 jäsentä.

Päätös hyväksyttiin äänin 155-35, mutta sen jälkeen heräsi epävarmuutta, onko mahdollista antaa myös kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen osallistua puoluekokoukseen valtuutettuina. Tämä muutos jää pois, jos se ei kelpaa yhdistysrekisterille.

Kolme hätäkeskusta tarvitaan


Puoluekokous otti kantaa kuntatalouteen ja vaati toimia Helsingin ja muiden yhteisöverosta riippuvaisten kuntien talouden vahvistamiseksi. Ensi vuoden budjettiin vaadittiin korvamerkittyjä varoja, joilla korvattaisiin yhteisöverouudistuksen aiheuttamia tulonmenetyksiä.

Kokouksessa kannettiin huolta suunnitelmista luoda Uudellemaalle vain kaksi hätäkeskusta kolmen sijasta. Puoluekokous vaati, että alkuperäinen suunnitelma kolmesta keskuksesta toteutetaan, koska vain siten saadaan turvattua ruotsinkielinen palvelu.

EU-poliittisessa kannanotossaan RKP asetti tavoitteeksi, että Suomen tulee aina pyrkiä olemaan mukana siellä, missä päätöksiä tehdään. RKP:n nuorisojärjestö esitti, että yleinen asevelvollisuus ulotettaisiin myös naisiin. Ehdotus ei saanut puoluekokouksen kannatusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat