Yleisurheilija Emma Tainio on noussut tällä kaudella ryminällä naisten pikajuoksun kansalliseen kärkeen ja nostanut samalla profiiliaan sosiaalisen median maailmassa.
Tainio, 21, nappasi elokuun alussa Espoon Kalevan kisoissa tuplahopeaa naisten 100 metrillä ja 200 metrillä. Paimion Urheilijoita edustavalla sprintterillä on paljon syytä hymyyn, sillä molempien matkojen ennätykset ovat viilaantuneet useammalla kymmenyksellä muotoon 11,57 ja 23,56.
Viime kaudella Tainio oli Kalevan kisoissa satasella yhdestoista ja kakkosella seitsemäs.
– Jos olisin Kalevan kisoissa saanut kakkoselta kultaa, niin tämä kausi olisi ollut täysi kymppi. Laitetaan nyt 9 arvosanaksi, Tainio hymyili viikonloppuna Ruotsi-ottelun alla.
Lue myös: Harvinaista herkkua maaottelussa – Ruotsin lähes 40 vuoden voittoputki katkesi
Tainio on Tukholmassa ensimmäistä kertaa urallaan mukana aikuisten maaottelussa, johon kausi myös sprintterin osalta päättyy. Suomalainen urakoi tapahtumassa satasen, kakkosen ja pikaviestin.
– Kyllä maaotteluun pääsyllä on sellainen spesiaalimerkitys. Tällä tapahtumalla on kulttimaine, ja nyt on vielä 100-vuotisjuhla. Tämä joukkue ja nämä ihmiset ympärillä ovat tosi rakkaita.
"Jos siitä tykkää, sitä kannattaa tehdä"
Tainio viihtyy sosiaalisessa mediassa, jossa hänellä on Instagramissa jo yli 35 000 seuraajaa. Sosiaalinen media tarjoaa Tainiolle paljon mahdollisuuksia myös taloudellisesti, mutta itse somepäivitysten tekemistä juoksija kuvaa harrastukseksi.
– Sosiaalinen media on urheilijalle juuri niin tärkeä asia, millaisen painoarvon sille antaa. Jos siitä tykkää, sitä kannattaa tehdä. Minulle se on harrastus. Siinä missä joku kutoo vapaa-ajallaan, minä laitan IG-kuvia tai teen TikTok-videoita, Tainio kertoo.
Tainio ei ujostele sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa välittää seuraajilleen avoimesti omaa urheilijatarinaansa.
– Joku voi sanoa, että sisältöni on massasta erottuvaa, mutta toivon, että siitä paistaa iloisuus ja intohimo urheilemista kohtaan. Haluan kertoa ja luoda tarinaa siitä, millaista on kasvaa 2020-luvulla nuoresta naisesta huippu-urheilijaksi.
Lue myös: Maaottelukapteenilta kovaa puhetta – "Me voitetaan tämä"
Tainio kertoo juttelevansa sosiaalisen median tekemisestä ja yhteistyökumppanuuksista esimerkiksi kokeneiden aitajuoksijoiden Lotta Haralan ja Nooralotta Nezirin kanssa. Haralalla on Instagramissa yli 120 000 seuraajaa, ja myös Neziri on lähellä kuusinumeroista seuraajamäärää.
– Kyllä me pyörittelemme silloin tällöin someideoita. He ovat olleet todella pitkään tässä pelissä mukana. Tiedän, että voin pyytää heiltä apua, jos tarvitsen esimerkiksi apua erilaisiin sopimuksiin liittyen. Se on suuri ilo, Tainio kiittelee.
Syyskuu sujuu vapaalla
Tainio opiskelee sosiaalitieteitä Turun yliopistossa, mutta juoksija keskittyy täysillä urheilu-uraansa. Markku Leppäsen valmennettava aikoo asettua pian Helsinkiin.
– Maaottelun jälkeen tehdään pieni muutto Helsingin päässä ja käyn ehkä yliopistolla kääntymässä. Katsotaan, jos jonkun reissunkin ehtisin tekemään. Aion pitää noin neljän viikon ylimenokauden, ja sitten jatketaan siitä, mihin jäätiin, Tainio kuvaili tulevien viikkojen suunnitelmiaan.
Tainiolle ensi kausi on hyppy uuteen, sillä hän hyvästeli tällä kaudella nuorten arvokisakentät. Ensi kauden tähtäimenä ovat elokuussa Birminghamissa järjestettävät aikuisten EM-kilpailut.