Elop avoimena työntekijöilleen

Matkapuhelinyhtiö Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop piti aamulla Nokian henkilöstölle keskustelutilaisuuden Tampereella.

Tilaisuudessa oli noin tuhat Nokian työntekijää. Toimittajia ja kuvaajia ei tilaisuuteen päästetty.

Aamulehden mukaan Elop saapui paikalle tummennetuilla laseilla varustetulla tila-autolla. Mies kuljetettiin salamyhkäisesti ja nopeasti Tampere Areenan takaovelle turvamiesten ympäröimänä

Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Kalle Kiili toppuuttelee arvauksia ja huhuja tilaisuuden luonteesta. Hänen mukaansa tilaisuudessa ei paljastettu henkilöstölle mitään uutta, vaan kyse oli Elopin ja henkilöstön välisestä avoimesta keskustelusta.

- Henkilöstö on halunnut, että tilanteesta puhutaan avoimesti, ja nyt Elop tulee vastaamaan kysymyksiin, sanoi Kiili aamulla.

Kaleva-lehden mukaan Elop jatkaa iltapäivällä Ouluun, jossa hän pitää kaksi eri tilaisuutta työntekijöille.

Nokian Tampereen-tehtaan työntekijät ovat olleet kiinni Symbian-käyttöjärjestelmän kehittämisessä, josta Nokia olisi pikku hiljaa luopumassa uuden strategiansa takia.

Nokian uuden strategian henkilöstövaikutukset ovat yhä auki, ja Elopin mukaan irtisanomiset ja muut vaikutukset selviävät lähikuukausina.

Elop sanoi perjantaina Helsingissä, että Nokian muutoksista halutaan keskustella mahdollisimman avoimesti henkilöstön kanssa. Elopin mukaan strategialla on merkittäviä vaikutuksia yhtiön työntekijöihin Suomessa ja muualla.

Elopin vierailusta Tampereella kertoi ensimmäisenä Aamulehti lauantaina.

(MTV3)

Katso Leea Ollikaisen juttu: (Huomenta Suomi 21.2.2011)

Lue myös:

    Uusimmat