Elokuun lämpöennätystä odotellaan jälleen - 35 astetta luultavasti rikki

Tänään syntyy todennäköisesti uusi elokuun lämpöennätys. Ilmatieteen laitoksen mukaan ainakin 35 astetta menee mitä luultavimmin rikki.

Elokuun lämpöennätys rikottiin jo eilen iltapäivällä Lahden Launeen mittauspisteellä, jossa mittari kipusi 33,7 asteeseen neljän jälkeen. Myöhemmin Puumalassa pistettiin vielä vähän paremmaksi.

- Lauantain korkeimmat asteet mitattiin Puumalan kirkonkylässä, jossa asteita oli 33,8. Tuohon voi vielä asteen parin verran tulla nyt lisää, toteaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Helena Laakso.

Todennäköisesti lämpöennätys rikkoutuu Itä-Suomessa, jossa on tänään kuumimmat oltavat.

Eilistä edeltänyt ennätys mitattiin Sulkavalla vuonna 1912. Silloin lämpötila kohosi 33,2 asteeseen.

Lännessä ukkostaa

Lämmön lisäksi tänään on luvassa ukkosia. Ukkosta on luvassa varsinkin maan länsiosassa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa. Jokunen ukkonen voi tulla myös idässä.

- Etenkin Länsi-Suomessa nuo ukkoset voivat olla hyvin voimakkaita, Laakso kertoo.

Eilisiltaiset ukkosmyrskyt muistuttivat Ilmatieteen laitoksen mukaan voimakkuudeltaan Asta-myrskyä.

Muun muassa Tampereella pelastusmiehet olivat täystyöllistettyjä myrskyn katkottua puita.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat