Eläkkeen laskentamallista ei päästy yksimielisyyteen

Yksityisten alojen eläkeuudistusta valmisteleva työryhmä totesi odotetusti aamun kokouksen jälkeen, ettei yksimielisyyttä eläkkeen laskentamallista ole saavutettu.

Ryhmä jatkaa yhteen laskusääntöön tähtääviä neuvotteluja, mutta ryhmää vetävä toimitusjohtaja Kari Puro totesi neuvottelujen jatkossa keskittyvän siihen, millainen yksi laskentamalli otetaan käyttöön välivaiheen jälkeen vuonna 2012. Ratkaisuaikaa on vuoteen 2008.

Puro oli pettynyt siihen, ettei yksimielisyyttä löytynyt, sillä kahden laskentasäännön käyttö viiden vuoden ajan on hankalaa ja kallista. Sovun kaataneet toimihenkilökeskusjärjestöt ovat toivoneet, että kompromissia voitaisiin hakea vielä lähiviikkoina, mutta SAK ja Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto TT vastustavat kiistellyn keskipalkkamallin vesittämistä uusilla kompromisseilla. Myös Palvelutyönantajilla olisi edelleen valmiutta hakea sopua, jotta kahden raiteen käytöstä vältyttäisiin.

Pääministeri Paavo Lipposen hallitus oli toivonut, että ryhmä olisi päässyt yksimielisyyteen yhdestä laskentamallista torstaina alkaviin budjettineuvotteluihin mennessä.

Vakuutusasioista vastaava ministeri Maija Perho ei ollut aamupäivällä tavoitettavissa kommenttia varten.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat