EK8: Latvala enää 5 sekuntia kärjestä – Ketomaa keskeytti

Jari-Matti Latvala vauhdissa Suomen MM-rallissa.
Jari-Matti Latvala vauhdissa Suomen MM-rallissa.
Julkaistu 29.07.2011 15:55(Päivitetty 29.07.2011 16:57)

Jari-Matti Latvala taistelee tosissaan Suomen MM-rallin voitosta.

Kahdeksan erikoiskokeen jälkeen Latvalan ero kisan kärjessä ajavaan Ranskan Sebastien Loebiin on vain viisi sekuntia. Kaksikon väliin mahtuu myös Loebin tallikaveri Sebastien Ogier, joka on maanmiehestään 0,7 sekunnin päässä.

Viidennellä sijalla huippukisaa ajaneen Jari Ketomaa joutui keskeyttämään kisan pyörähdettyään ulos tieltä rajusti katon kautta ympäri. Autokunnan miehistön kerrotaan olevan kunnossa.

Suomalaisen perässä ajaneen Norjan Petter Solbergin vauhti hidastui hieman suomalaisen onnettomuuden takia. Samalla norjalainen nousi kuitenkin kokonaistilanteessa neljänneksi.

Mikko Hirvonen ei ollut tyytyväinen ajoonsa EK8:lla Koivukehässä, vaikka hän teki pohja-ajan 3 sekunnin Latvalaan.

- Ei ollut hyvä rytmi. Ajollisesti olisi ollut mahdollisuutta parantaa paljon, Hirvonen sanoi ralliradiolle.

Kimi Räikkönen kisaa parhaillaan 12. sijalla kaksi minuuttia kärkeä perässä.

Perjantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. Kilpailu päättyy lauantaina.

Seuraa kilpailun etenemistä MTV3 Tulospalvelusta!

MM-ralli Katsomossa | TV-lähetys ajat

Suomen MM-ralli, tilanne EK 8/22:

 1. Sebastien Loeb    Citroen  1.07.33,6  
 2. Sebastien Ogier   Citroen       +0,7  
 3. J-M. Latvala      Ford          +5,0  
 4. Petter Solberg    Citroen      +29,7  
 5. Mads Östberg      Ford         +55,7  
 6. Dani Sordo        Mini       +1.16,7  
 7. Juho Hänninen     Skoda      +1.22,5  
 8. Kris Meeke        Mini       +1.38,2 
 9. Mikko Hirvonen    Ford       +1.39,0 
10. Henning Solberg   Ford       +1.53,2
11. Matthew Wilson    Ford       +1.54,2
12. Kimi Räikkönen    Citroen    +2.00,0

Erikoiskokeen 8 nopeimmat:

 1. Mikko Hirvonen    Ford        9.19,3
 2. J-M. Latvala      Ford          +3,0
 3. Sebastien Ogier   Citroen       +4,0  
 4. Sebastien Loeb    Citroen       +5,1
 5. Mads Östberg      Ford          +6,6
 6. Petter Solberg    Citroen       +6,9
 7. Henning Solberg   Ford         +11,1
 8. Kris Meeke        Mini         +13,7
 9. Juho Hänninen     Skoda        +15,1
10. Kimi Räikkönen    Citroen      +16,4

Rallin ek-aikataulu:

Torstai 28.7.
17.13 EK1: Lankamaa (23,76 km)
18.16 EK2: Laukaa (11,79 km)
20.00 EK3: Laajavuori 1 (4,19 km)

Perjantai 29.7.
9.00 EK4: Hassi (20,35 km)
11.03 EK5: Evo (8,90 km)
11.53 EK6: Hyväneula 1 (29,90 km)
Etähuolto (Lahti) 15 min.
14.59 EK7: Koukunmaa (13,68 km)
15.37 EK8: Koivukehä (17,80 km)
16.20 EK9: Hyväneula 2 (29,90 km)
18.00 EK10: Jokimaa (2,00 km)
19.46 EK11: Mynnilä (12,07 km)

Lauantai 30.7.
7.58 EK12: Leustu 1 (21,35 km)
9.00 EK13: Surkee 1 (14,66 km)
9.55 EK14: Urria 1 (12,75 km)
10.58 EK15: Jukojärvi 1 (14,32 km)
11.23 EK16: Isojärvi 1 (4,85 km)
Huoltotauko (Paviljonki) 30 min.
13.55 EK17: Leustu 2 (21,35 km)
14.57 EK18: Surkee 2 (14,66 km)
15.52 EK19: Urria 2 (12,75 km)
16.55 EK20: Jukojärvi 2 (14,32 km)
17.20 EK21: Isojärvi 2 (4,85 km)
19.11 EK22: Laajavuori 2 (4,19 km) *POWER STAGE*

TV-lähetykset (kaikki lähetykset myös Katsomo.fi):

Perjantai 29.7.
MTV3 MAX klo 16.30-16.45 MM-ralli: Suomi – Extra
MTV3 MAX klo 17.45-19.30 MM-ralli: Suomi – Jokimaa - LIVE
MTV3 klo 19.15 – 19.25 Tulosruutu
MTV3 MAX klo 19.30-20.00 MM-ralli: Suomi – Perjantain tapahtumat
MTV3 klo 22.25-22.35 Tulosruutu
MTV3 MAX klo 22.30-23.00 MM-ralli: Suomi – Perjantain tapahtumat
MTV3 klo 22.35 – 22.50 MM-ralli: Suomi - RalliExtra
MTV3 klo 01.30-02.00 MM-ralli: Suomi – Perjantain tapahtumat