EK8: Hirvonen ja Sordo nyt tasoissa

Dani Sordo, kuva: Massimo Bettiol/Getty Images
Dani Sordo, kuva: Massimo Bettiol/Getty Images
Julkaistu 24.04.2009 22:28(Päivitetty 24.04.2009 22:57)

Argentiinan MM-rallin kärkitaistelu tiivistyi entisestään kahdeksannella erikoiskokeella. Fordin Mikko Hirvonen ja Citroënin Dani Sordo jakavat nyt rallin kärkipaikan täsmälleen samalla ajalla.

Kauden neljä ensimmäistä osakilpailua voittanut Sébastien Loeb on jäänyt kärjestä vain 3,2 sekuntia. Neljäntenä oleva Petter Solberg on myös iskuasemissa 14,3 sekunnin päässä kärkikaksikosta.

Hirvonen kertoi EK8:n maalissa aikovansa ryhtyä renkaanvaihtohommiin ennen päivän viimeistä erikoiskoetta.

- Renkaat ovat lämmenneet aika lailla, mutta muuten kaikki on kunnossa. Meillä on autossa kaksi vararengasta, joten ei hätää, Hirvonen tuumi.

Toinen Ford-kuski Jari-Matti Latvala putosi kärkikahinoista kärsittyään rengasrikon iltapäivän lenkin avanneella erikoiskokeella. Kuudentena oleva Latvala on jäänyt kärjestä päälle minuutin.

Päivän viimeinen erikoiskoe alkaa klo 23.04 Suomen aikaa. Ralli päättyy sunnuntaina.

Tilanne EK 8/23:

 1. Mikko Hirvonen    Ford   1.32.37,3     
    Dani Sordo        Citroen     +0,0 
 3. Sebastien Loeb    Citroen     +3,2 
 4. Petter Solberg    Citroen    +14,3 
 5. Henning Solberg   Ford       +42,4 
 6. Jari-M. Latvala   Ford     +1.08,0  
 7. Matthew Wilson    Ford     +2.03,9  
 8. Federico Villagra Ford     +2.25,7  
 9. Sebastien Ogier   Citroen  +2.59,9 
10. Conrad Rautenbach Citroen  +3.25,0 

EK8:n nopeimmat:

 1. Loeb       6.28,9
 2. Sordo        +1,3
 3. H. Solberg   +1,7
 4. Hirvonen     +2,0
 5. P. Solberg   +2,6
 6. Latvala     +10,8
 7. Wilson      +11,2
 8. Ogier       +12,3

Argentiinan rallin videot MTV3 Katsomossa

Rallin reaaliaikainen tulospalvelu

Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):

To 23.4.

01.05 (pe) EK1: Estádio Córdoba (2,40 km)

Pe 24.4.

13.45 EK2: La Cumbre - Agua de Oro 1 (14,94 km)
14.41 EK3: Ascochinga - La Cumbre 1 (22,38 km)
15.44 EK4: Capilla del Monte - San Marcos 1 (22,95 km)
16.16 EK5: San Marcos - Charbonier 1 (9,61 km)
Huoltotauko (30 min).
20.26 EK6: Ascochinga - La Cumbre 2 (22,38 km)
21.29 EK7: Capilla del Monte - San Marcos 2 (22,95 km)
22.01 EK8: San Marcos - Charbonier 2 (9,61 km)
23.04 EK9: La Cumbre - Agua de Oro 2 (18,70 km)

La 25.4.

15.38 EK10: El Mirador - San Lorenzo 1 (20,81 km)
16.12 EK11: Mina Clavero - Giulio Cesare 1 (22,79 km)
17.00 EK12: El Condor - Copina 1 (16,29 km)
17.46 EK13: Icho Cruz - Carlos Paz 1 (9,76 km)
Huoltotauko (30 min).
21.23 EK14: El Mirador - San Lorenzo 2 (20,81 km)
21.57 EK15: Mina Clavero - Giulio Cesare 2 (22,79 km)
22.45 EK16: El Condor - Copina 2 (16,29 km)
23.31 EK17: Icho Cruz - Carlos Paz 2 (9,73 km)
01.05 EK18: Estádio Córdoba 2 (2,40 km)

Su 26.4.

14.48 EK19: Villa Giardino - La Falda (15,78 km)
15.20 EK20: Valle Hermoso - Casa Grande (11,31 km)
16.03 EK21: Cosquín - Tanti (11,27 km)
16.26 EK22: Tanti Nuevo - Villa García (7,60 km)
18.05 EK23: Estádio Córdoba 3 (2,40 km)

Tv-lähetysajat (muutokset mahdollisia):

To 23.4.
MAX  18.55-19.30 Ennakkotunnelmat

Pe 24.4.
MAX  09.25-09.55 Ennakkotunnelmat (2. es)
MAX  19.30-20.00 Tilannekatsaus
MAX  22.30-23.00 Perjantain tapahtumia ja tunnelmia
MTV3 22.40-22.55 RalliExtra
MTV3 01.15-01.45 Perjantain tapahtumia ja tunnelmia

La 25.4.
MAX  10.25-10.55 Perjantain tapahtumia ja tunnelmia (2. es)
MTV3 19.20-19.30 RalliExtra
MAX  19.30-20.00 Tilannekatsaus
MAX  22.30-23.00 Lauantain tapahtumia ja tunnelmia
MTV3 01.30-02.00 Lauantain tapahtumia ja tunnelmia

Su 26.4.
MAX  11.00-11.30 Lauantain tapahtumia ja tunnelmia (2. es)
MTV3 18.45-19.00 RalliExtra
MAX  19.30-20.00 Sunnuntain tapahtumia ja tunnelmia
MAX  22.30-23.00 Sunnuntain kooste
MTV3 02.10-02.40 Sunnuntain kooste

Ma 27.4.
MAX  14.30-15.30 Kooste ralliviikonlopusta
MAX  18.00-19.00 Kooste ralliviikonlopusta (2. es)

(MTV3)