Mikko Hivonen on aloittanut hurjan loppukirin Kreikan MM-rallissa.
Hirvonen teki kovan ajan sunnuntain kisapäivän avanneella 14. erikoiskokeella. Hän yli viisi sekuntia nopeampi kuin muut kärkikuljettajat.
- Nyt oli "atakkia" aika reippaasti. Tämä vauhti kun pidetään, niin ei sitä tiedä mihin päädytään, Hirvonen totesi tilanteesta.
Samalla Hirvonen nousi kisassa kolmanneksi ohi Norjan Petter Solbergin. Suomalainen on 15,2 sekunnin päässä kärjestä.
Kisan kärkipaikka vaihtui 14. erikoiskokeella, kun Sebsatien Ogier nousi kärkeen ohi maanmiehensä Sebastien Loebin. Citroen-tallin jäsentenvälinen taisto on tällä hetkellä niukasti 0,1 sekunnilla Ogierin hyväksi.
Sunnuntain ensimmäisen erikoiskokeen pohja-aika meni lopulta Jari-Matti Latvalan nimiin. Edes polkimien seassa pomppinut kivi ei hidastanut Latvalan menoa. Kahtena ensimmäisenä kilpailupäivänä teknisten ongelmien kanssa paininut Latvala pääsee ajamaan hyvällä ajovuorolla, mutta suomalaisen ero kärkeen on venähtänyt yli 13 minuuttiin.
Kimi Räikkönen jatkaa seitsemännellä sijalla ja Juho Hänninen on kahdeksantena. Hänninen myös johtaa SWRC-luokan kilpailua.
Kilpailussa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy kello 14 alkaen suorana televisioitavaan 18. erikoiskokeeseen.
Rallivideot Katsomossa | TV-lähetysajat
Kreikan MM-ralli, tilanne EK 14/18:
1. Sebastien Ogier Citroen 3.33.24,7 2. Sebastien Loeb Citroen +0,1 3. Mikko Hirvonen Ford +15,2 4. Petter Solberg Citroen +21,6 5. Henning Solberg Ford +4.23,1 6. Matthew Wilson Ford +5.51,8 7. Kimi Räikkönen Citroen +7.21,4 8. Juho Hänninen Skoda/S2 +9.38,8 9. J-M. Latvala Ford +13.08,7 10. Dennis Kuipers Ford +13.16,3
Erikoiskokeen 14 nopeimmat:
1. J-M. Latvala Ford 12.49,5 2. Mikko Hirvonen Ford +0,4 3. Sebastien Ogier Citroen +5,4 4. Jevgeni Novikov Ford +6,4 5. Sebastien Loeb Citroen +7,7 6. Petter Solberg Citroen +8,3 7. Mads Östberg Ford +14,1 8. Matthew Wilson Ford +29,2 9. Henning Solberg Ford +31,8 10. Kimi Räikkönen Citroen +33,6 ... 13. Juho Hänninen Skoda/S2 +51,4
Erikoiskokeiden aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Perjantai 17.6.
9.08 EK1: Thiva 1 (23,60 km)
11.01 EK2: Elatia (39,10 km)
Etähuolto/Kamena Vourla (15 min).
13.39 EK3: Eleftherohori (18,10 km)
14.28 EK4: Rengini (11,88 km)
16.15 EK5: Thiva 2 (23,60 km)
17.48 EK6: Mavrolimni (25,05 km)
Lauantai 18.6.
11.02 EK7: Klenia Mycenae 1 (17,41 km)
12.05 EK8: Ghymno 1 (26,28 km)
13.20 EK9: Kefalari 1 (18,40 km)
Huoltotauko (30 min).
16.20 EK10: Klenia Mycenae 2 (17,41 km)
17.23 EK11: Ghymno 2 (26,28 km)
18.40 EK12: Kefalari 2 (18,40 km)
Huoltotauko (30 min).
21.33 EK13: Nea Politia (17,71 km)
Sunnuntai 19.6.
9.03 EK14: Aghii Theodori 1 (19,42 km)
9.34 EK15: New Pissia 1 (11,37 km)
Huoltotauko (30 min).
12.05 EK16: Aghii Theodori 2 (19,42 km)
12.36 EK17: New Pissia 2 (11,37 km)
14.11 EK18: New Loutraki (4,00 km) *POWER STAGE*