EK11: Myös Loeb nousi Solbergin edelle

Petter Solberg.
Petter Solberg.
Julkaistu 18.06.2011 18:00(Päivitetty 18.06.2011 18:33)
Toimittajan kuva

Tero Koivula

tero.koivula@mtv.fi

Kreikan MM-rallia yhdeksän ensimmäisen erikoiskokeen ajan johtanut Norjan Petter Solberg on pudonnut kilpailussa jo kolmanneksi.

11. erikoiskokeella norjalaisen edelle nousi Ranskan Sebastien Loeb, joka on nyt toisena 11,3 sekunnin päässä Citroen-tallikaveristaan ja maanmiehestään Sebastien Ogierista. Solberg on kahden sekunnin päässä Loebistä.

Solbergin vauhtia on lauantaina hidastanut ensimmäinen ajovuoro, joka tekee sorateillä ajamisen hankalammaksi.

- Yritin kaikkeni. En pysty parempaan, Solberg totesi 11. erikoiskokeen maalissa wrc.comin ralliradiolle.

Suomalaisista parhaimmissa astelmissa on yhä neljäntenä taisteleva Mikko Hirvonen. Lähellä ulosajoa 10. erikoiskokeella käynyt Hirvonen pääsi ajamaan 11. erikoiskokeen ilman suurempia ongelmia.

- Suurin ongelma on Sebastienien ajat, suomalainen veisteli päästyään maaliin.

Muista suomalaisista Kimi Räikkönen on seitsemäntenä ja Juho Hänninen kahdeksantena. Hänninen myös siirtyi SWRC-luokan kisan kärkeen, kun Viron Ott Tänak pyöräytti Fordinsa katon kautta ympäri ja keskeytti.

Perjantaina etuakselivian takia kärkitaistosta pudonnut Jari-Matti Latvala on tuskaillut teknisten ongelmien takia myös lauantaina. Latvalan Fordista meni turbo rikki heti päivän ensimmäisellä erikoiskokeella, ja vika saatiin korjattua vasta kolme erikoiskoetta myöhemmin. Latvala on nyt jo yli 13 minuuttia kärkeä perässä.

Lauantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina kello 14 alkaen suorana televisioitavaan 18. erikoiskokeeseen.

MM-rallin tulosseuranta!

Rallivideot Katsomossa | TV-lähetysajat

Kreikan MM-ralli, tilanne EK 11/18:

 1. Sebastien Ogier   Citroen  2.53.51,1 
 2. Sebastien Loeb    Citroen      +11,3  
 3. Petter Solberg    Citroen      +13,3  
 4. Mikko Hirvonen    Ford         +28,8  
 5. Henning Solberg   Ford       +3.20,8 
 6. Matthew Wilson    Ford       +4.45,6  
 7. Kimi Räikkönen    Citroen    +6.08,2  
 8. Juho Hänninen     Skoda/S2   +7.44,1  
 9. Bernardo Sousa    Ford/S2   +10.38,5  
10. Dennis Kuipers    Ford      +11.10,4  
xx. J-M. Latvala      Ford      +13.35,4 

Erikoiskokeen 11 nopeimmat:

 1. Sebastien Loeb    Citroen    18.11,6
 2. Sebastien Ogier   Citroen       +2,1 
 3. Mikko Hirvonen    Ford          +7,6 
 4. Petter Solberg    Citroen       +9,1 
 5. J-M. Latvala      Ford         +11,2 
 6. Jevgeni Novikov   Ford         +19,2
 7. Mads Östberg      Ford         +25,0
 8. Henning Solberg   Ford         +26,7 
 9. Kimi Räikkönen    Citroen      +56,2
10. Nasser Al-Attiyah Citroen    +1.01,6
11. Matthew Wilson    Ford       +1.07,7
...
14. Juho Hänninen     Skoda/S2   +1.38,3

Erikoiskokeiden aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Perjantai 17.6.
9.08 EK1: Thiva 1 (23,60 km)
11.01 EK2: Elatia (39,10 km)
Etähuolto/Kamena Vourla (15 min).
13.39 EK3: Eleftherohori (18,10 km)
14.28 EK4: Rengini (11,88 km)
16.15 EK5: Thiva 2 (23,60 km)
17.48 EK6: Mavrolimni (25,05 km)

Lauantai 18.6.
11.02 EK7: Klenia Mycenae 1 (17,41 km)
12.05 EK8: Ghymno 1 (26,28 km)
13.20 EK9: Kefalari 1 (18,40 km)
Huoltotauko (30 min).
16.20 EK10: Klenia Mycenae 2 (17,41 km)
17.23 EK11: Ghymno 2 (26,28 km)
18.40 EK12: Kefalari 2 (18,40 km)
Huoltotauko (30 min).
21.33 EK13: Nea Politia (17,71 km)

Sunnuntai 19.6.
9.03 EK14: Aghii Theodori 1 (19,42 km)
9.34 EK15: New Pissia 1 (11,37 km)
Huoltotauko (30 min).
12.05 EK16: Aghii Theodori 2 (19,42 km)
12.36 EK17: New Pissia 2 (11,37 km)
14.11 EK18: New Loutraki (4,00 km) *POWER STAGE*