Tullit ovat Trumpille keino moukaroida kumppanimaita ja saada ne neuvottelupöytään, arvioi EK:n kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori.
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin harjoittama uhkailu tuontitulleilla ja tullien toimeenpano ei sinänsä ole yllätys, koska siitä saatiin oppia jo Trumpin ensimmäisellä kaudella. Näin arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori.
Vuoren mielestä on kuitenkin yllättävää, että Trump on ryhtynyt heti toisen virkakautensa alussa kurittamaan Kanadaa ja Meksikoa, jotka ovat Yhdysvalloille taloudellisesti ja poliittisesti tärkeitä kumppanimaita.
Trump määräsi lauantaina kaikille Kanadasta ja Meksikosta tuotaville tavaroille 25 prosentin tullimaksut. Poikkeuksena ovat Kanadan energiatuotteet, joiden tuontitulliksi tulee 10 prosenttia. Samalla Trump päätti 10 prosentin tulleista Kiinan-tuonnille.
Lue myös: Trump asettamistaan tuontitulleista: Hintansa arvoisia
Päätösten perusteluksi Trump ilmoitti laittomasti maahan tulevat siirtolaiset sekä fentanyylin virtaamisen Yhdysvaltoihin. Tullit astuvat voimaan tiistaina.
– Yhdysvaltojen talous ja teollisuus pitkälti käyttää molempia (Kanadaa ja Meksikoa) tietynlaisina alihankinta- ja tuotantopaikkoina. Silloin se, että laitetaan näin korkeita tulleja sekä Meksikolle että Kanadalle, on sitä, että samalla ammutaan itseä jalkaan. Siinä yhdysvaltalainen teollisuus itse kärsii, Vuori sanoo.