EK kauhistelee kuntaväen palkkapuheita

Elinkeinoelämän keskusliitto arvostelee, ettei palkansaajapuolella ymmärretä riittävästi nykyisen talouskriisin vakavuutta. Työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen hämmästelee erityisesti kunta-alan ammattiliittojen puheita palkankorotuspaineista.

Inkeroisen mukaan nyt olisi keskityttävä siihen, että yleinen ostovoima saataisiin säilymään nykyisellään. Kasvutoiveet olisi syytä unohtaa, hän sanoo.

Työnantajien EK on jo useaan kertaan todennut tavoittelevansa nollasopimuksia.

- Vastuullinen ammattiyhdistysliike signaloisi omalle kentälleen, että nyt ei todellakaan ole palkankorotusten aika, vaan ihan toisentyyppisten ratkaisujen, Inkeroinen neuvoo.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on kutsunut työmarkkinajärjestöt seuraavaa palkkakierrosta koskevaan tapaamiseen heti pääsiäisen jälkeen.

Edellinen tapaaminen peruuntui, kun kiista eläkeiän nostosta oli silloin kuumimmillaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat