EIT tuomitsi Suomen korvauksiin kaksoisrangaistuskiellon rikkomisesta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuominnut Suomen 3000 euron korvauksiin kaksoisrangaistavuuden kiellon loukkaamisesta.

Lisäksi Suomen pitää korvata 7000 euroa Vantaalla asuvan miehen oikeuskuluja.  

Miehelle oli määrätty veronkorotuksia, minkä ohella hänet myös tuomittiin törkeästä veropetoksesta ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan korvauksia verottajalle.  

Tapauksessa oli kyse siitä, ovatko peräkkäiset rikos- ja hallintoprosessit samassa asiassa ihmisoikeussopimuksen mukaisia.  

Ulkoministeriön mukaan EIT katsoi, että kaksi erillistä prosessia loukkasi kieltoa syyttää ja rangaista kahdesti. Loukkaus tapahtui, kun veronkorotuksia koskevaa hallintoprosessia ei keskeytetty rikostuomion tultua lopulliseksi vuonna 2012.  

Lue myös:

    Uusimmat