Eettiset joululahjat kasvattavat suosiotaan

Eettisiä joululahjoja on ostettu tänä vuonna aikaisempaa enemmän.

Tavaran sijaan moni suomalainen on tänä jouluna päättänyt hankkia lahjaksi apua kehitysmaihin.

Vuohi ja lehmä ovat olleet hittituotteita jo pidempään, mutta lahja voi olla myös vaikkapa pätkä vesiputkea tai joulupuuroa nälkäiselle lapselle.

Suomen World Visionin lahjakauppa on kasvanut viime vuodesta viidenneksen. Myös Kirkon ulkomaanavun toisenlainen lahja -kampanja on saanut ihmiset tänä vuonna hyvin liikkeelle.

Useiden eri järjestöjen tarjoamat eettiset lahjat ovat vaihtoehtoinen tapa auttaa kehitysmaiden ihmisiä. Avustusjärjestöjen mukaan avustuksia tarvitaankin nyt kipeästi, sillä talouskriisin takia katastrofirahastot uhkaavat supistua liian paljon.

Lue myös:

    Uusimmat