Eduskunta vahvisti tuen Afganistan-operaatiolle

Eduskunta on vahvistanut tukensa Suomen osallistumiselle Afganistanin rauhanturvaoperaatioon. Eduskunnan tuki oli odotetusti yksimielinen.

Hallituksen selonteosta mietinnön laatinut ulkoasiainvaliokunta korosti suomalaisten rauhanturvaajien valinnassa aiempaa kokemusta rauhanturvatehtävistä. Valiokunta piti tärkeänä myös islamilaisen kulttuurin tuntemusta. Suomesta on lähdössä Afganistaniin enintään 50 hengen rauhanturvajoukko.

Totuttua suurempien voimankäyttövaltuuksien vuoksi eduskuntaa oli kuultava asiassa ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Ulkoasiainvaliokunta piti kaavailtuja voimankäyttövaltuuksia "operaation luonne ja Afganistanin olosuhteet huomioon ottaen" perusteltuina. Valiokunta korosti kuitenkin, että suomalaisen rauhanturvajoukon käyttöä yksittäisissä tilanteissa tulee edeltää aina "huolellinen arviointi, jossa merkittävänä tekijänä on henkilöstön turvallisuus".

Tämänpäiväisessä keskustelussa jatkui vielä sanailu siitä, viivästyykö lopullisen päätöksen tekeminen presidentin lomamatkan vuoksi. Raimo Vistbackan (ps.) mielestä asian arvon mukaista olisi, että presidentti keskeyttäisi lomansa tai sitten pääministeri sijaisena hoitaisi asian päätökseen. Eilen asian esille ottanut Paula Kokkonen (kok.) sanoi, ettei ymmärrä, miksi asiassa vitkutellaan, kun kerran nopeakin menettely olisi mahdollista.

Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) ja Liisa Jaakonsaari (sd.) aistivat asiassa presidenttiin kohdistuvaa piikittelyä. Koskinen vakuutti, ettei suomalaisjoukon lähettäminen viivästy päivääkään. Jaakonsaari sanoi, että jos presidenttiä halutaan arvostella, tehtäköön se "oikeista asioista". -En ole piikitellyt presidenttiä. Teillä on kyllä jostakin syystä yliherkistynyt omatunto, Kokkonen heitti demariedustajille.

Runsaan parin tunnin keskustelun jälkeen asia todettiin eduskunnan osalta loppuun käsitellyksi. Eduskunta joutui asian käsittelyn vuoksi keskeyttämään joulun alla alkaneen istuntotaukonsa. Kansanedustajat palaavat eduskuntaan 4. helmikuuta.

(MTV3-STT)

YK epäilee, että Afganistanin pommituksissa on saatettu käyttää köyhdytetystä uraanista valmistettuja ammuksia. Myös kemikaalien pääsy pohjaveteen on heikentänyt ympäristön tilaa. - Afganistanissa on pommitettu öljyvarastoja, ja sitä kautta öljyjalosteita on jossain määrin on päässyt pohjaveteen, sanoo YK:n ympäristöohjelman pääneuvonantaja Pasi Rinne. Neuvottelut ensimmäisten tutkijoiden lähettämisestä maahan ovat käynnissä.

(Kymmenen uutiset 10.01.2002)

Lue myös:

    Uusimmat