Eduskunnan juhlista yli 5 miljoonan euron lasku

Eduskunnan satavuotisjuhlat ovat maksaneet kaikkiaan 5,3 miljoonaa euroa. Eduskunnan kansliatoimikunta sai tänään loppuselvityksen kuluista.

Viime vuodelle keskittynyt monimuotoinen juhlinta tuli maksamaan selvästi enemmän kuin alunperin oli ajateltu. Kustannusten paisuminen herätti huomiota tuoreeltaan ja johti jatkotutkimuksiin. Ennakkoarvioissa kulujen määrä oli 1,5 miljoonaa vähemmän.

Eniten rahaa nieli 12-osainen eduskunnan historia, jonka viimeinen osa ilmestyi viime keväänä. Kirjasarjaan meni runsaat 2,7 milj. euroa.

Juhlatilaisuuksiin upposi runsaat 600 000 euroa. Summa pitää sisällään myös tavanomaiset valtiopäivien avajaiset ja päättäjäiset tuona vuonna sekä eduskuntavaalien tiedotuskampanjan.

Yleisölle tarkoitetut näyttelyt Suomessa ja ulkomailla tulivat maksaman 430 000 euroa ja erilaisiin tapahtumiin eduskunta osallistui 340 000 eurolla. Eduskunta oli muun muassa rahoittamassa Savonlinnassa esitettyä uutta Isän tyttö -oopperaa.

Juhlavuoden kunniaksi valmistettu kuvakirja herätti huomiota kalleudellaan samoin kuin Kansallisoopperassa järjestetty juhlakonsertti. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen joutui myrskyn silmään kaksoisroolinsa vuoksi. Hän oli sopimassa juhlista oopperan kanssa ja oli samaan aikaan oopperan säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Eduskunnan tilintarkastajat tutkivat juhlavuoden tapahtumiin liittyvää rahankäyttöä ja löysivät kosolti moitittavaa. Samalla he tulivat paljastaneeksi yleisempiäkin ongelmia eduskunnan hallinnon työtavoissa ja kustannusten seurannassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat