Eduskunnan ja presidentin valtakiistaan ratkaisu

MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan perustuslakikomitean keskeiseen kiistakysymykseen on löydetty ratkaisu. Komitea esittää, että hallituksen ja presidentin ristiriitatilanteissa eduskunnan kanta lopulta ratkaisee.

Jatkossa presidentti voi poiketa hallituksen kannasta lähinnä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Taxellin mietintöön jättää keskiviikkona eriävän mielipiteensä ainakin vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Heidän mielestään presidentin asemaan ei pitäisi puuttua ollenkaan.

Perussuomalaisia karsastaa, että Suomen EU-jäsenyys mainitaan jo alkuteksteissä.

Katainen tyytyväinen kompromissiin

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) pitää komitean esitystä hyvänä kompromissina.

- Uudistuksesta ei tule niin radikaalia kuin aluksi näytti. Presidentti säilyttää ulkopoliittisen valtansa, Katainen kertoo.

Kokoomus on johdonmukaisesti liputtanut presidentinvallan karsimisen puolesta. Nyt sitä pidetään häviäjänä. Kataisen mielestä onkin surullista, että komitean ratkaisusta etsitään voittajia ja häviäjiä.

- Olen tyytyväinen kompromissiin, vaikka emme saavuttaneetkaan kaikkea sitä mitä halusimme.

Kataisen harmiksi ulkopolitiikan johtomalliksi jääkin nyt kaksipäinen leijona.

- Sanonta kertoo, että mitä useampi kokki sitä erikoisempi soppa.

EU:n johtosuhteiden kompromissi miellyttää

Katainen pitää isona uudistuksena sitä, että komitea määrittelee selkeästi EU-politiikan johtosuhteet Tulkintaerimielisyyksiä ei voi olla. Nyt perustuslaki sanoo yhtä ja valtiokäytäntö toista.

- Näin ei voi olla, perustuslaki on perustuslaki, joka sanoo suoraan kuinka toimitaan ja nyt tämä tehdään kerta kaikkiaan selväksi.

"Kokoomuksella ei mitään hampaankolossa"

Presidentti Tarja Halonen ei ole katsonut hyvällä sitä, miten hallitus syrjäytti hänet EU- huippukokouksista. Presidentin lausunto, että kokoomus kantaa hänelle kaunaa viime vaaleista vetää Kataisen surulliseksi. Kitkaa ei hänen mielestään ole ollut.

- Meidän puolelta ei, koska vaikkapa perustuslain muutos, jossa kokoomuksella ja presidentillä on erilainen mielipide, ei koske istuvaa presidenttiä vaan vasta seuraavaa.

- Meillä ei ole jäänyt mitään hampaankoloon. Me haluamme tukea presidenttiä työssään. Suomi tarvitsee vahvan presidentin.

Lue myös:

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 7.2.2010)

Lue myös:

    Uusimmat