Mainos

Edesmenneen jalkapallolegendan surullinen tarina – alkoholismin värittämästä elämästä perheelle jäi perinnöksi vain vajaat 5000 euroa

6:04
Videolla Tulosruudun tuoreimmat urheilu-uutiset.

Urallaan Chelseaa, Manchester Unitedia, Milania ja PSG:täkin urallaan edustanut Ray Wilkins menehtyi viime vuoden huhtikuussa. Brittimedia Mirror kertoo, että komean uran pelanneelta Wilkinsiltä jäi perinnöksi ainoastaan vajaat 5000 euroa.

Aktiiviuransa jälkeen Wilkins toimi monissa Valioliigaseuroissa apuvalmentajana. Merkittävämpänä olivat kaksi visiittiä Chelseaan, jossa oli myös vt. päävalmentajana vuonna 2009. Hän taisteli kuitenkin kulissien takana alkoholismia, sydänongelmia ja masennusta vastaan.

Hän kertoi oikeudelle kolmannen rattijuopumustuomionsa jälkeen, että häntä uhkaa konkurssi, mikäli hän ei lopettaisi juomista.

Wilkins jätti viranomaisten mukaan testamentissaan sormukset, kellot ja korut lapsilleen Rossille sekä Jadelle. Hänen ex-vaimonsa saa loput omaisuudesta, jonka kokonaisarvo on maksettujen velkojen jälkeen vajaat 5000 euroa.

Britti pelasi Englannin paidassa 84 maaottelua, joista merkittävän osan kapteenina.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja