Edes Polestar 3 ei ole vielä ulkona, mutta tässä on jo paljon paljastava valokuva sen jälkeen esiteltävästä autosta

Polestar Precept ei jää pelkäksi visioksi 9:20
Polestar Precept ei jää pelkäksi visioksi, vaan siitä leivotaan markkinoille muun muassa Tesla Model S:n haastava sedan. Katso jutun lopusta, miltä todennäköisesti Polestar 4 -nimeä kantavan sedanin esituotantoprototyyppi näyttää tällä hetkellä.

Volvon omistama ja suorituskykyisiin sähköautoihin keskittyvä brändi Polestar on tuomassa ensi vuonna markkinoille katumaasturimallia.

Kerroimme Polestar 3 -katumaasturista ja ensimmäisestä siitä julkaistusta kuvasta kesäkuussa.

Tuolloin Polestarin seuraavasta autosta ei kuitenkaan oltu paljastettu kuin että auton Yhdysvaltain-markkinoille menevät autot valmistetaan Yhdysvalloissa samassa Etelä-Carolinassa sijaitsevassa tehtaassa, jossa Volvo rakentaa nyt S60-mallejaan. Tulevaisuudessa samassa Ridgevillen-tehtaassa tuotetaan myös uutta XC90-mallia, josta on tulossa tarjolle niin ikään täyssähköinen malli.

Nyt yhdysvaltalainen Car and Driver on kuitenkin onnistunut kaivamaan toimitusjohtaja Thomas Ingenlathilta muutaman tiedonmurusen Münchenin autonäyttelyssä.

Menevästi muotoiltu iso katumaasturi

Polestar 3 asettuu samaan kokoluokkaan Volvo XC90:n kanssa, mutta siitä ei ole luvassa kolmen penkkirivin seitsenpaikkaista versiota, vaan auton kattolinja tulee laskemaan kohti perää urheilulliseen tyyliin.

– Minulla ei ole sinällään mitään kolmirivisiä vastaan, mutta jos me laittaisimme Polestar 3:een kolme penkkiriviä, te [toimittajat] kysyisitte heti, että miten tämä auto eroaa XC90:stä, Ingenlath virnuili Car and Driverille.

Kaksi penkkiriviä mahdollistavat auton sporttisesti madaltuvan kattolinjan. Koska kyse on kuitenkin XC90:n tapaan todella isokokoisesta autosta, on ensimmäisen ja toisen penkkirivin väli venähtämässä melkoisiin mittoihin tarjoten suorastaan ylelliset tilat takapenkille.

Polestar 3:sta tulee Polestar 2:n tapaan tarjolle sekä yksimoottorinen ja todennäköisesti etuvetoinen malli että kaksimoottorinen nelivetoinen versio heille, jotka kaipaavat autoltaan enemmän suorituskykyä.

Polestar 3:sta on tulossa täyssähköistä XC90:tä suorituskykyisempi.

Car and Driverin tietojen mukaan Polestar 3:n tuotanto käynnistyy vuoden 2022 lopulla.

Tulossa myös sedan – tässäkö on Polestar 4?

Vaikka katumaasturit ovatkin nyt kovassa huudossa, näkee Ingenlath edelleen tilausta myös perinteisemmille matalille sedaneille. Hän kertoi, että tasan vuosi sitten paljastettu Precept-visio on edelleen matkalla tuotantoon. Auton nimeksi on muun muassa Motor Trendin tietojen mukaan tulossa Polestar 4.

– Uskon edelleen maailmaan, jossa yksi ja sama annos ei riitä pitämään kaikkia tyytyväisinä. Se olisi niin tylsää. Useimmat ravintolat haluavat ottaa huomioon erilaiset mieltymykset, ja minua pelottaa edes ajatella, että olisimme pelkkä katumaasturibrändi, Ingenlath totesi.

Polestar julkaisi tiistaina kuvan tulevan sedaninsa prototyypistä, joka ei näytä enää läheskään niin konseptimaiselta kuin Precept. Esimerkiksi kaapparimalliset takaovet ovat muuttuneet perinteisemmiksi

Lue myös:

    Uusimmat