Iso yllätys Polestarilta: Villi Precept-visioauto viedäänkin tuotantoon – "Kuluttajat eivät tyydy pelkkään haaveiluun"
Preceptin piti olla visio siitä, millaista teknologiaa tulevat Polestarit pitävät mahdollisesti sisällään, mutta nyt ruotsalaisyhtiö on päättänyt tuoda auton tuotantoon.
Volvon sähköinen tytärbrändi Polestar on ilmoittanut tuovansa aiemmin tänä vuonna esittelemänsä Precept-vision tuotantoon.
Auton oli määrä toimia vain alustana valmistajan tulevaisuuden teknologian esittelylle, eikä se ollut varsinaisesti edes konseptiauto. Ne nimittäin yleensä ovat oikeasti suunnitelmissa olevien autojen lähtöpisteitä.
Preceptin vastaanotto sekä mediassa että kuluttajien keskuudessa oli Polestarin toimitusjohtajan Thomas Ingenlathin mukaan niin hyvä, että yhtiö alkoi tosissaan harkitsemaan auton viemistä tuotantoon asti. Ja nyt tuotantosuunnitelmat on jo lyöty lukkoon.
Lue myös: Sähköautovalmistaja myöntää epämiellyttävän totuuden päästöistä: "Meidän täytyy olla rehellisiä"
Uusi tuotantolaitos tulossa
Precept-mallissa on hyödynnetty runsaasti ekologisia kierrätysmateriaaleja, kuten PET-pulloja, meristä ongittuja kalaverkkoja sekä korkkia. Tarkoituksena on pitää kierrätysmateriaalit isossa roolissa myös tuotantomallissa.
– Kuluttajat haluavat autoteollisuuden ajavan muutosta. He eivät tyydy pelkkään haaveiluun. Nyt Preceptistä tulee aiempaakin vahvempi kannanotto, Ingenlath kertoo.
– Olemme sitoutuneet pienentämään autojemme ja liiketoimintamme ympäristövaikutuksia. Ilmastoneutraalius on tavoitteemme, vaikkakin tiedostamme, että matka siihen on pitkä.
Preceptin tuotantoversiota tullaan valmistamaan uudessa Kiinaan valmistuvassa tehtaassa. Polestar kutsuu uutta tuotantolaitosta yhdeksi maailman älykkäimmistä.
Preceptin toistaiseksi nimeä vailla oleva tuotantoversio haastanee Tesla Model S:n, Porsche Taycanin sekä Lucid Airin. Sen myyntiintulon aikataulusta, hinnasta tai ominaisuuksista ei kuitenkaan ole vielä tietoa.
Lähde: Polestar
Uusimmat
-
08:11
Ruhtinatar Charlene kommentoi erohuhuja harvinaisessa haastattelussa – paljasti myös todellisen syyn Instagram-tilinsä poistumiselle
-
08:00
Kirja-arvio: Jörn Donnerin salaiset kansiot
-
07:51
Uppsalassa voimakas räjähdys – yksi kuollut
-
07:44
HIFK:n tähtipakki veisteli melkoisen kevennyksen onnistumisistaan
-
07:43
Yksi ihminen kuollut ja yksi haavoittunut ampumisessa Ruotsin Jordbrossa – kolme otettu kiinni
-
07:35
Jesperi Kotkaniemeltä namupassi – Carolina kieputti Floridan nurin
-
07:29
Kissarutto tappoi eläinsuojeluyhdistyksen pelastamia pentuja Kankaanpäässä – vain rokotus suojaa kissoja ikävältä taudilta
-
07:15
Ayrton Sennan turma-auton suunnitellut F1-guru soimaa itseään traagisen kauden tapahtumista: "Yksi suurimmista katumistani virheistä"
-
06:38
SM-liigan jumbovalmentajaa otti "äärettömästi kupoliin" – halusi antaa palaa tästä jäähystä
-
06:33
Manchester City ulos cupista – jäi tylysti nollille
-
06:31
Palomestari: Tämä on pahin virhe, jonka autoilija voi tehdä hälytysajoneuvon lähestyessä valot vilkkuen
-
06:28
Näin opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet korkeakouluja – osa varustautunut yöpymään paikalla pitkäänkin: "Periksi ei ole tarkoitus antaa"
-
06:19
Messin puuttuminen maksoi voiton – Miami hävisi cupin finaalissa
-
06:05
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 330 sotilasta ja 38 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
06:04
Kaksi harvinaista korkeaa näköalapaikkaa avaa ovensa Helsingissä, ja toisessa niistä soi Sibeliuksen "soitetuin biisi"
-
06:02
Onko tässä Liigan aliarvostetuin pelaaja? Kapteenilta ylisanoja joukkueen tehomiehestä: "Taito, jota monella ei ole"
-
05:58
160 000 euron Mersu kenotti ojassa, eikä "omistajalla" ollut varaa hinausautoon – Ylöjärven autoliikkeen video paljasti röyhkeän varkaan ajotaidot
-
05:44
Burkina Fason sotilasjuntta: Estimme vallankaappauksen
-
05:38
Nälkäpäivä-keräys näkyy nyt kaduilla – näin rahat käytetään
-
05:32
Hallitus panostaa Kela-korvauksiin satoja miljoonia – "Alan asiantuntijoilla konsensus, että se on ihan älytöntä"
-
Lataa lisää