Digi-apatiaa pelätään Yhdysvalloissa - edes apua ei enää osata soittaa?

Yhdysvalloissa ollaan huolissaan digi-apatian yleistymisestä. Maassa ihmetellään, voiko digitaalinen media aiheuttaa nuorilla todellisuudentajun hämärtymistä.

Radio Novan Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Tomi Hinkkanen kertoo, että digi-apatian valtaan joutuneet itse eivät edes tiedosta ongelmaa. Asian on ottanut esille käyttäytymistieteen maisteri Claudia von Kielich, joka pyörittää konsulttiyritystä nimeltä Horizontal Harmony

Hän kertoo opettavansa firmojen nuorille työntekijöille alkeellisimpiakin käytöstapoja, kuten kysymään toisilta, mitä kuuluu ja pistämään kännykät ja muut kannettavat piiloon yhteisten tapaamisten aikana.

Yksi ajatuksia herättävä episodi tapahtui Etelä-Kaliforniassa sijaitsevan yliopiston luentosalissa. Suosittu tiedeluennoitsija Bill Nye oli kertomassa ilmastonmuutoksesta, kun hän sai sairauskohtauksen ja kaatui puhujankorokkeen viereen.

Yleisönä oli satoja opiskelijoita. Parvekkeelta luentoa seuranneen neljännen vuosikurssin filmi-oppilaan Alastair Fairbanksin mukaan kukaan ei juossut luennoitsijan avuksi. Sen sijaan oppilaat alkoivat twiitata, tekstailla ja kirjoittaa asiasta Facebook-sivuilleen.

Lopulta yliopiston henkilökunta tuli Nyen avuksi.

Käyttäytymistieteen maisteri Claudia von Kielich sanoo, että digitaalisen median takia nuorten todellisuuden ja fiktion raja on hämärtynyt. Hänen mielestään on esimerkiksi tietokonepelien syy, että nuorten on vaikeaa ymmärtää esimerkiksi kuoleman käsitettä. Myös empatia muita ihmisiä kohtaan on von Kielichin mielestä kadonnut.

Läheisten auttamisen sijaan nykyajan tavotteeksi on noussut kuuluisuus. von Kielichin mukaan esimerkiksi Bill Nyen yleisö viestitti asiasta innokkaasti muille julkisuutta saavuttaakseen, sillä viestin tuojasta itsestään tulee julkkis.

(MTV3 - Radio Nova)

Lue myös:

    Uusimmat