Diana meni lääkäriin ruokamyrkytyksen vuoksi – oireiden takana olikin suolistosyöpä: "Mitä tein väärin, että sain tämän?
Diana Zepeda oletti vain sairastuneensa noutoruoasta. Lopulta vatsaoireiden syyksi paljastui syöpä.
Kun vatsakivut alkoivat vuonna 2016, Diana Zepeda oletti niiden johtuvan ruokailutavoistaan. Amerikkalainen Diana kertoo syöneensä mitä tahansa ja nauttineensa usein ruokaa ruokakojusta.
– Ajattelin, että sain satunnaisen ruokamyrkytyksen, mutta aika usein, Diana, 34, kertoo.
– Paljon suolistokaasuja, kramppeja, ripulia. Ajattelin, että minulla on vatsapöpö ja se kestäisi vain pari päivää.
Ruokavaliomuutos ei tuonut apua
Diana halusi voida paremmin ja ajatteli, että tilanteen voisi korjata ruokavaliolla. Hän lakkasi syömästä viljaa, sokeria ja maitotuotteita kuukauden ajaksi.
Se ei auttanut. Tammikuussa 2017 Diana kärsi päivittäin ripulista ja löysi lopulta ulosteestaan verta.
Hän päätti mennä erikoislääkärin puheille.
Tutkimuksissa Dianalta löytyi kolibakteeri, johon määrättiin antibiootteja. Ne eivät tuoneet helpotusta.
– Aluksi olin helpottunut siitä, että mitä se olikin, sen voisi hoitaa viidessä päivässä antibiooteilla. Luulin, että se on ohi, Diana kuvaa.
Paksusuolesta löytyi kasvain
Antibioottien osoittauduttua tehottomiksi Diana määrättiin tähystykseen. Hän kuitenkin oireili ennen toimenpidettä niin rajusti, ettei tähystystä voitu tehdä. Lääkärit päätyivät tutkimaan hänet erilaisella, kevyemmällä tähystyksellä.
Tutkimuksessa Dianan paksusuolesta löytyi kasvain. Hänellä diagnosoitiin paksusuolensyöpä, jonka levinneisyysaste oli neljä. Se tarkoittaa laajalle levinnyttä syöpää tai syöpää, joka on lähettänyt etäpesäkkeitä.
– Alkusokin ja epäuskon jälkeen ensimmäiset ajatukseni olivat "mitä tein väärin, että sain tämän?" Luulen, että kaikki ajattelevat paksusuolen syöpää vanhojen ihmisten tautina, Diana sanoo.
Hän syytti syömiään mikroaterioita ja pohti, miten oli aiheuttanut tilansa.
Onko ravinnolla ja syövillä yhteys? Artikkeli jatkuu videon alla.
"Ensimmäisen hoidon jälkeen olin valmis luovuttamaan"
Syöpä levisi myös Dianan maksaan. Hänet leikattiin ja hän sai kemoterapiaa. Hoidot olivat niin rankkoja, ettei Diana jaksanut kuukauteen kävellä. Pahinta oli Dianan mukaan kemoterapia.
– Ensimmäisen hoidon jälkeen olin valmis luovuttamaan. Tunsin oloni todella apeaksi ja eristetyksi. Ajattelin "en pysty tähän, olen käynyt läpi jo tarpeeksi, en pysty käymään hoidoissa kuutta kuukautta", Diana kuvaa.
Terveen papereiden saaminen vie vuosia
Kaikesta huolimatta hän selvisi. Hoidot loppuivat alkuvuonna 2018.
Diana joutuu odottamaan terveen papereita muutaman vuoden, koska syöpä oli levinneisyysasteeltaan neljä. Muita hän kehottaisi lääkäriin aikaisessa vaiheessa.
– Mene vain lääkäriin. Jos olisin mennyt aiemmin, se ei luultavasti olisi edennyt tasolle neljä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää