Demokratialla on hintansa – jos presidentinvaaleissa ei käydä toista kierrosta, säästää Suomi miljoonia

Suomalaiset haluavat presidentinvaalien ratkeavan jo ensimmäisellä kierroksella 2:22

Jos presidentinvaaleissa ei käydä toista kierrosta, säästyy vaaleihin varattuja rahoja noin kymmenen miljoonaa euroa, arvioi vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä.

Summa ei kuitenkaan ole hänen mukaansa täysin tarkka. Ensimmäisen kierroksen järjestämiseen menee noin 16 miljoonaa euroa, mikä on hänen mukaansa normaalin valtiollisen vaalin hinta.

– Suurin osa on kuntien vaalikuluja, kuten vaalitoimitsijoiden henkilötyötä, kertoo vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä.

Esimerkiksi vaalien vaatiman tietojärjestelmän luonnissa on tehty työtä myös toisen kierroksen varalta, minkä vaatimia kuluja ei takaisin enää saa.

Presidentinvaalien ennakkoäänetys alkoi vilkkaasti 2:38

Valtion talousarvioesityksessä 2018 presidentinvaalien 2018 valmistelu- ja kehittämismenoihin on budjetoitu 23 810 000 euroa.

Suurin maksuerä on aiemmissa presidentinvaaleissa ollut oikeusministeriön kunnille maksama noin kahden euron kertakorvaus jokaista äänioikeutettua asukasta kohden.

Summa maksetaan kaksinkertaisena, jo vaaleista tulee toinen kierros. Lisäksi runsaasti maksavat ennakkoäänestys ja postimaksut, vaalitietojärjestelmä ja vaalipiirilautakunnat.


Vuoden 2018 presidentinvaalit järjestetään 28. tammikuuta.

Mikäli joku ehdokkaista saa jo tässä vaalissa yli puolet annetuista (s.o. hyväksytyistä) äänistä, tulee hän valituksi presidentiksi. Jos näin ei käy, toimitetaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina toinen vaali kahden ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken.

Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas valitaan presidentiksi.

Lue myös:

    Uusimmat