Clinton kiistää yhä painavammin

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton kiisti jälleen maanantaina, että hänellä olisi ollut seksisuhde Valkoisen talon palveluksessa olleeseen sihteeriin. Clinton, joka astui esiin neuvonantajiensa painostuksesta, kiisti myös asian peittely-yritykset.

-Väitteet ovat perättömiä, presidentti vakuutti Valkoisessa talossa järjestetyn koulutusseminaarin yhteydessä.

Presidentin puoliso Hillary Rodham Clinton on ryhtynyt vetämään kampanjaa, jonka tarkoituksena on varmistaa, että Bill Clinton pysyy Yhdysvaltain presidenttinä virkakautensa loppuun asti eli vuoden 2000 tammikuuhun.

Hillary Clinton on lehtitietojen mukaan tiistaina NBC-televisiokanavan haastateltavana, torjumassa syytöksiä presidentin seksisuhteesta Monica Lewinskyyn.

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen on pyytänyt kaksi presidentin pitkäaikaista neuvonantajaa pohtimaan keinoja presidentin maineen puhdistamiseksi. Washingtoniin ovat tulleet entinen kauppaministeri Mickey Kantor, joka on tuntenut Clintonit 1970-luvulta, sekä tv-tuottaja Harry Thomasson.

Muutamat presidentin uskolliset ystävät vakuuttivat sunnuntaina televisiossa, ettei Clintonilla ole ollut koskaan seksisuhdetta Monica Lewinskyyn, vaan kyse on poliittisesta ajojahdista.

Presidentin neuvonantajat ovat myöntäneet, että presidentillä oli kylläkin läheinen suhde Valkoisessa talossa työskennelleeseen 24-vuotiaaseen Lewinskyyn. Ystävyys perustui kuitenkin heidän mukaansa samantyyppisiin, vaikeisiin lapsuuskokemuksiin: Clintonin isäpuoli oli alkoholisti, veli käytti kokaiinia ja isoäiti oli vuosikausia riippuvainen morfiinista. Lewinsky oli puolestaan avioerolapsi.

Washington Post -lehden mukaan presidentin neuvonantajat olivat kehottaneet presidenttiä tulemaan esiin ja vastaamaan syytöksiin julkisesti.

Lewinskyn uskottavuus kyseenalaiseksi

Presidentin neuvonantajat keskittyvät lehden mukaan nyt murentamaan Lewinskyn uskottavuutta. Lewinsky on sanonut Clintonin luvanneen läheisempää suhdetta, kunhan presidenttikausi olisi ohitse ja "hän olisi yksin".

Lewinsky epäilee Clintonin lähipiirin huolehtineen siitä, ettei hänen sallittu tavata Clintonia enää syksyllä. Lewinskyn ja hänen ystävättärensä nauhoitettuja puhelinkeskusteluja kuunnelleiden toimittajien mukaan Lewinsky oli asiasta raivoissaan ja kutsui presidenttiä "raukaksi". Hänet oli siirretty puolustusministeriöön, mutta hän halusi takaisin Valkoiseen taloon.

Clintonin erokin esillä

Vaikka jotkut Clintonin ystävistä ovatkin rientäneet hänen avukseen kiusallisia syytöksiä vastaan, on silmiinpistävää, kuinka monet hänen aikaisemmista työtovereistaan ovat nostaneet esiin sen mahdollisuuden, että hän saattaa joutua eroamaan virastaan.

Valkoisen talon entinen henkilöstöpäällikkö Leon Panetta sanoi suoraan, että varapresidentti Al Goren nousu presidentiksi olisi demokraattiselle puolueelle parempi vaihtoehto, jos seksisyytökset ja kehotus väärään todistajalausuntoon osoittautuvat tosiksi. Panetta toivoo, että asia selvitettäisiin nopeasti. Presidentin avustajat antoivat kuitenkin sunnuntai-iltana ymmärtää, että saattaa kestää viikkoja ennen kuin kaikki kortit ovat pöydällä.
(STT-DPA-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat