Clinton ja Primakov tapasivat

Yhdysvallat ja Venäjä ovat hieman edistyneet ensi perjantain Helsingin huippukokouksen esivalmisteluissa.

Venäjän ulkoministeri Jevgeni Primakov tapasi Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonin Washingtonissa.

Primakovin mukaan Naton ja Venäjän välisissä suhteissa edistyttiin osittain, mutta esimerkiksi Naton laajentumiskysymys jäi yhä ratkaisematta.

Yhdysvaltain puolustusministerin William Cohenin mukaan Naton laajenee Venäjän vastustuksesta huolimatta. Cohenin mukaan Venäjä ei hyväksy laajentumista, mutta ymmärtää sen tapahtuvan.

Nato pyrkiikin hälventämään Venäjän pelkoa sotilaallisesta uhasta vielä ennen lopullista laajentumispäätöstä heinäkuussa.

Albright tiukkana Nato-kiistassa

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright sanoi tänään Naton laajentamisen toteutuvan Venäjän vastustuksesta huolimatta.
-Naton laajentaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Ja uudet jäsenmaat saavat täysimääräisinä jäsenyyden mukanaan tuomat edut ja vastuut, Albright sanoi.

Ulkoministeri tähdensi myös, että Naton laajentaminen jatkuu myös ensi vaiheen jälkeen. Albright huomautti myös, ettei mitään Euroopan demokraattista maata ole suljettu pois mahdollisesta jäsenyydestä. Erityisesti Baltian maat ovat olleet huolissaan siitä, että ne tiettävästi eivät pääse ensi vaiheessa Naton jäseniksi. Vahvimmat ehdokkaat ovat Puola, Tshekki ja Unkari.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat