Clinton aloitti Intian-vierailunsa väkivaltaisuuksien varjossa

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee toisti tänään lupauksen, että Intia pidättäytyy jatkossa ydinkokeista, kilpavarustelusta ja ensimmäisen iskun tekemisestä ydinasein. Vajpayee antoi lupauksensa neuvotteluissa Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin kanssa, joka aloitti Intian-vierailunsa virallisen osuuden maan pääkaupungissa Delhissä.

Intian presidentti K. R. Narayanan puolestaan syytti Clintonia levottomuuden lietsomisesta alueella. Yhdysvaltain presidentin kunniaksi järjestetyillä päivällisillä puhunut Narayanan viittasi Clintonin aiemmin tässä kuussa antamaan lausuntoon, että Intian ja Pakistanin raja Kashmirin alueen kohdalla on "maailman vaarallisin paikka".

Tavoitteena rauha


Clinton on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vierailee Intiassa 22 vuoteen. Matkan tavoitteena on aikaansaada rauhankeskustelut Intian ja Pakistanin välille maiden sitkeässä kiistassa Kashmirin alueesta sekä saada Intia peräytymään ydinaseohjelmastaan. Clintonin ensimmäiset neuvottelut Intian johdon kanssa eivät odotetusti tuoneet läpimurtoa näissä asioissa. Hän kuitenkin esiintyi aiempaa svoinnollisemmin. Clinton peräytyi Yhdysvaltain aiemmasta kannasta, jonka mukaan edistymisen puute ydinkokeiden valvonnassa heijastuu kielteisesti maiden kahdenvälisiin suhteisiin.

Monet arvelevat Yhdysvaltain presidentin kuitenkin pitävän painetta yllä suljettujen ovien takana. Clinton

Intian kartta, Delhi, Pokaran

kertoi suhtautuvansa toiveikkaasti mahdollisuuksiin rajoittaa Intian ydinaseohjelmaa. Clinton toivoo Intian allekirjoittavan ja ratifioivan kansainvälisen ydinkoekieltosopimuksen.

Clintonin tehtävän vaikeudesta saatiin muistutus myöhään maanantaina, kun muslimitaistelijoiksi epäillyt pyssymiehet surmasivat 35 sikhiä Kashmirissa sijaitsevassa kylässä. Clinton tuomitsi tapahtuman ja sanoi olevansa tyrmistynyt raakalaismaisen joukkosurman takia. Pääministeri Vajpayeen ulkopoliittinen neuvonantaja Brajeh Mishra syytti kahta kashmirilaista ryhmää surmista. Toisen näistä, Hizbul Majahideen -ryhmän johtaja Sayed Salahuddin puolestaan vieritti syyn Intian niskaan. Kyseessä on hänen mukaansa Intian salaisen palvelun yritys leimata Kashmirin alueen vapautusliike terroristeiksi. Tiistaina viisi ihmistä loukkaantui poliisiasemalle tehdyssä iskussa Kashmirissa, kertoi uutistoimisto PTI. Kashmirin pieni sikhiyhteisö on tähän saakka pystynyt pysymään sivussa muslimien ja hindujen vihanpidosta.
(STT-AP-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat