Chicago Bullsin fanit hehkuttavat Lauri Markkasta: "Hänellä on potentiaalia olla Bullsin supertähti"

Chicago Bullsin fanit uskovat kurssin kääntyvän – kehuvat myös Markkasen some-käyttäytymistä 2:44

Koripallon NBA:ssa pelaavan Chicago Bullsin fanit Kyle Quallin ja Michael Mayia eivät säästelleet ylisanojaan Lauri Markkasesta. Kaksikko kuvaili suomalaistähteä hauskaksi persoonaksi ja tärkeäksi joukkuepelaajaksi.

Markkanen selätti alkukauden kyynärpäävammansa ja palasi NBA-parketille viime viikonloppuna. Toistaiseksi vasta kaksi ottelua tällä kaudella pelanneen suomalaisen paluu oli fanien mielestä erittäin tervetullut.

– Se oli erinomainen joululahja, sillä hänellä on potentiaalia olla Bullsin supertähti. Hän tuo kentälle paljon energiaa ja tukee joukkuetta. Hän on isokokoinen pelaaja, joka tekee pisteitä, mutta myös puolustaa hyvin, Kyle Quallin (vasemmalla) kertoi MTV Sportille.

Markkanen pelasi viimeksi tiistaina, jolloin Bulls kärsi niukan 90-96-tappion Indiana Pacersille. Suomalainen heitti 21 pistettä. 

Paluu loukkaantunmisen jälkeen vakuutti Bulls-fani Michael Mayian. 

– Paluupeli ei ollut hänen parastaan, mutta se oli odotettavissa, sillä hän oli hieman ruosteessa. Toinen peli puolestaan oli mielestäni todella onnistunut, etenkin kun hän oli ollut juuri kahdeksan viikkoa sivussa.

Markkanen on nousut esille myös sosiaalisessa mediassa, jossa hän on vitsaillut presidentti Donald Trumpin kommenteista ja ottanut kantaa ilmaston lämpenemiseen. Quallinin mukaan ainakin harava-twiitti on osoitus suomalaisen huumorintajusta.

– Lauri on hauska tyyppi. Ei ole väliä, ketä kannatan tai kenestä hän twiittaa, Lauria on vain pakko kunnioittaa. Hän on todella hauska ja viisas kaveri.

Alla olevalla videolla Markkasen ajatuksia muun muassa loukkaantumisesta, Bullsin valmentajapotkuista ja somevaikuttamisesta.

Markkanen: En pystynyt suoristamaan tai koukistamaan kättäni 8:42

Alla olevalla videolla Daily Herald -lehden NBA-toimittaja Mike McGraw arvioi Markkasen tilannetta.

Herald Today -lehden toimittaja: Laurista paljon apua, mutta kestää hetki päästä takaisin rytmiin 2:54

Lue myös:

    Uusimmat