Mainos

F1

F1

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Charles Leclerc kertoo koomisesta taksimatkastaan – kuskin sanat jäivät erityisesti mieleen

5:06
Videolla C Moren studiotiimin analyysiä Leclercin mahdollisesta nousemisesta Ferrarin ykköskuskiksi.

Charles Leclerc on F1-sarjan kuumin nimi tällä hetkellä, sillä hän on voittanut kaksi osakilpailua peräjälkeen. Hän kertoi Italian tv-kanava TG1:lle kokemastaan hämmentävästä taksimatkastaan.

Leclerc hyppäsi taksiin lähtiessään pois Monzan radalta, jossa hän oli ottanut toisen voittonsa Belgian Span osakilpailuvoiton jälkeen.

– Taksikuski ei nähnyt minua ja hän kysyi minulta, että kävinkö katsomassa osakilpailua tänään. Vastasin hänelle, että kyllä kävin, se oli todella hieno. Hän totesi minulle, että se nuorimies on todella vahva. Sanoin hänelle olevani iloinen siitä, Leclerc kertoi.

Matkan loputtua Leclerc oli kertonut kuljettajalle, kuka hän oli, ja että hän oli se nuorimies, jota kuski kutsui vahvaksi. Monacolaiskuljettaja kertoi myös hyödyllisestä kyvystä, josta voi olla enemmänkin hyötyä tulevaisuudessa.

– Palatessani Maranellosta autossa soi Italian kansallislaulu siltä varalta, jotta voisin oppia sen ensimmäisen voiton tullessa. En pystynyt Spassa tunteiltani löytämään sanoja, mutta Monzassa onnistuin siinä, Leclerc toteaa.

Formula ykköset jatkuvat 22. syyskuuta, kun vuorossa on Marina Bayn katuradalla ajettava Singaporen GP.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja