Bussin äkkijarrutus kaatoi äidin ja lastenvaunut – äiti mursi kylkiluunsa

Linja-auton äkkiväärä liikkeelle lähtö ja jarrutus aiheuttivat viime viikolla vammoja kahdelle äidille. Naiset syyttävät kuljettajia paitsi turhan vauhdikkaasta ajotavasta myös asiattomasta käytöksestä.

Espoolainen Miia Autero ja helsinkiläinen Sari Viljanen joutuivat ikäviin haavereihin linja-automatkoillaan viime viikolla. Viljanen loukkasi polvensa bussin lähtiessä liikkeelle. Autero puolestaan mursi kylkiluunsa, kun kuski jarrutti äkisti kesken matkan. 

Autero nousi Espoon kaupunkilinjan bussiin Mankkaalta maanantaina kahdeksankuisen tyttärensä kanssa. Tyttö oli rattaissa. Bussissa olivat valmiina jo yhdet rattaat.

Melko pian lähdön jälkeen bussikuski jarrutti niin kovaa, että molemmat vaunut kaatuivat. Autero itse lensi vaunujen päälle täydellä voimalla.

– Bussissa olevat muut asiakkaat kertoivat, että äkkipysähdys oli jo matkan viides. Bussikuski huusi, että asiakkaat voivat mennä itse ajaman bussia, jos heillä on valittamisen aihetta. Hän kertoi ajavansa 45 kilometrin tuntivauhdilla, Autere kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Lapsi ei loukkaantunut rattaiden kaatuessa, mutta säikähti tilannetta ja alkoi itkeä. Autero itse satutti kylkensä pahasti.

– Avukseni tuli nuori naishenkilö pitämään vaunuja pystyssä, koska itseäni sattui niin paljon. Loppumatkan molempia vaunuja piti tuplamäärä aikuisia, koska kuski jatkoi piittaamatonta ajoaan ja jarrutteli miten sattui, Autero kertoo.

"Tuollainen kuski ei ansaitse jatkaa kuskina"

Lääkärintarkastuksessa selvisi, että Auterolta oli murtunut kylkiluita laajalta alueelta. Hoidoksi määrättiin lepoa.

– Pienen lapsen äidille se ei ole kauhean helppoa, koska lapsi tarvitsee apua kaikessa. Ja koska imetän, en voi syödä Panacodia taikka Buranaa kipuihini.

Autero kertoo, että kyseisen linja-auton liikennöitsijä Pohjolan Liikenne korvaa sairaalakulut. Lisäksi liikennöitsijä on luvannut antaa kuljettajalle palautetta. Auteron mielestä liikennöitsijän toimet eivät ole riittäviä.

– Tuommoinen kuski ei ansaitse paikkaansa asiakaspalvelijana eikä bussikuskina, koska molemmat taidot häneltä tuntuvat puuttuvan.

Autero on tehnyt nyt rikosilmoituksen kuskin ajotyylistä. Rikosnimikkeeksi tulivat liikenteen vaarantaminen ja vammantuotto

Äkkilähtö kaatoi matkustajan – kuski suuttui

Sari Viljanen kaatui linja-automatkallaan Helsingissä viime viikon tiistaina. Hän nousi kaksivuotiaan tyttärensä kanssa bussiin Laajasalosta. Viljanen piti toisella kädellä kiinni lastenrattaista. Toinen oli oikea käsi paketissa, joten hän ei voinut ottaa sillä kiinni mistään. Hän ei ehtinyt lukita rattaita kiinni kunnollisesti, kun bussi jo lähti liikkeelle.

"Bussikuski huusi pää punaisena: Minun kyydissäni ei kaadu kukaan. 'Ulos mun bussista, tää on mun bussi, ota noi rattaat ja painu ulos, mulla ei ole aikaa tällaiseen, mulla on kiire!"

– Kuski läksi liikenteeseen tosi railakkaasti varmaan tarkastamatta, että olin ehtinyt kunnolla rattaiden kanssa paikoilleni. Lensin bussissa nurin portaisiin ja löin polveni portaiden reunoihin. Myös vaatteet ja saappaat kuraantuivat.

Päätepysäkillä Viljanen meni bussikuskin luo kertomaan tapahtuneesta.

– Sanoin hänelle ihan rauhallisesti, että hän olisi voinut katsoa taustapeilistä ennen liikkeelle lähtöä, että ehdin saada kiinni jostain, kun toinen käsi on paketissa ja toinen rattaiden aisalla. Kuski alkoi huutaa ja raivota minulle aivan täysillä. Hän huusi, että hänen bussissaan ei kaadu kukaan ja että minäkään en kaatunut. Lopuksi hän huusi: "Ulos mun bussista, tää on mun bussi, ota noi rattaat ja painu ulos, mulla ei ole aikaa tällaiseen, mulla on kiire!"

– Kuljettajan käytös oli kaiken kaikkiaan ala-arvoista, törkeää ja loukkaavaa. Lapsikin pelästyi kuskin huutamista niin, että alkoi itkeä.

Viljanen kertoo, että kaahailukerta ei ollut kyseisen bussinkuljettajan ensimmäinen. Viljanen ihmettelee myös kanssamatkustajien käytöstä. Kukaan ei tullut auttamaan häntä kaatumistilanteessa eikä silloin, kun hän valitti kaatumisesta kuskille.

Viljanen on antanut asiasta palautetta niin Helsingin seudun liikenteestä vastaavalle HSL:lle kuin liikennöitsijällekin, eli Helsingin bussiliikenne oy:lle HelBelle. Ne ovat pahoitelleet tapahtunutta.

Lue myös:

    Uusimmat