Bush ja Gore kiristävät tahtia vaalien aattona

Yhdysvaltain äänestäjillä on reilu vuorokausi aikaa päättää kummanko he haluavat Valkoisen talon isännäksi: demokraattien ehdokkaan, varapresidentti Al Goren vai republikaanien ehdokkaan, Teksasin kuvernöörin George W. Bushin.

USAn presidenttitaistelu tiivistyy

Tuoreimman, viime yönä julkaistun mielipidemittauksen mukaan Bushin johto Goresta on supistunut yhteen prosenttiyksikköön. Reutersin ja MSNBC:n teettämän mittauksen mukaan Bushia kannattaa 47 ja Gorea 46 prosenttia äänestäjistä. Vuorokautta aiemmin Bushin johto oli vielä kaksi prosenttiyksikköä samassa mittauksessa. Virhemarginaali on kuitenkin kolme prosenttiyksikköä, joten ehdokkaat ovat käytännöllisesti katsoen tasoissa. Vihreiden ehdokasta Ralph Naderia kannattaa viisi prosenttia. Naderin kannattajista 28 prosenttia sanoo kuitenkin voivansa muuttaa kantaansa ennen huomisia vaaleja.

Tilanne on yhtä epäselvä yhdeksässä avainosavaltiossa tehdyissä erillisissä mittauksissa. Niiden mukaan Gorella näyttää olevan turvallinen johto Michiganissa ja Illinoisissa. Bush näyttää varmistaneen itselleen Ohion valitsijamiehet. Floridassa, Missourissa, Washingtonissa, Wisconsinissa, Pennsylvaniassa ja Tennesseessä tilanne on lähes tasan neljän prosentin virhemarginaalilla. Vaaleista näyttää tulevan tiukimmat 30 vuoteen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat