USA/Ranska 2005. Käsikirjoitus ja ohjaus: Jim Jarmusch. Tuotanto: Jim Jarmusch, Jon Kilik, Stacey E. Smith. Kuvaus: Frederick Elmes. Leikkaus: Jay Rabinowitz. Pääosissa: Bill Murray, Jeffrey Wright, Heather Simms, Julie Delpy, Sharon Stone, Alexis Dziena, Frances Conroy, Christopher McDonald, Jessica Lange, Chloë Sevigny, Tilda Swinton, Mark Webber. Kesto: 106 min.
Muiden muassa Cannesin tämänvuotinen jury heltyi Jim Jarmuschin sympaattisen uutuuden edessä, ja Broken Flowers onkin täydellinen herkkupala älyllisten ja hienovireisten indie-leffojen ystäville – vähällä on ettei liiankin täydellinen. Se on amerikkalaiseksi elokuvaksi sopivan eurooppalainen, kaikin puolin tyylikäs ja harkittu draamakomedia, keski-ikäisen miehen haikea odysseia menneisiin rakkauksiinsa ja omaan itseensä. Leppeää, tarttuvan soundtrackin säestämää road moviea tähdittää suvereenin Bill Murrayn lisäksi pitkä rivi kovatasoisia naisnäyttelijöitä.
Kaikki tietävät, että 1980-luvulla suosittu koomikko Murray on jälleen kuumaa tavaraa. Sen tietää myös Jim Jarmusch, jonka kirjoittama rooli on kuin comebackin tehneelle kivikasvolle valettu: saman paljonpuhuvan vähäeleisyyden, humoristisen surumielisyyden ja viisikymppisen miehen eksyneisyyden näimme jo Sofia Coppolan loistavassa Lost in Translation -menestyksessä 2003. Ja vaikka Murray on jälleen aivan vastustamaton, vaarana on maneerien nopea tyhjiin ammentaminen. Onneksi näin ei ihan vielä pääse käymään. Laskelmoinnin hajukaan ei muuta kuin käväisee ovenraossa.
Don Johnstonin hahmo on loogista jatkoa ohjaajan yksinäisille sieluille, jotka eivät oikein missään ole kotonaan mutta jotka etsivät ratkaisua muista ihmisistä. Tyttöystävän Sherryn (Julie Delpy) jätettyä Don huomaa juuttuneensa tyylikkään asuntonsa yksinäisyyteen, mistä hänet pakottaa ulos amatöörietsivää leikkivä karibialaisnaapuri Winston (Jeffrey ”Angels in America” Wright). Nimetön vaaleanpunainen kirje kun väittää Donin olevan 18-vuotiaan pojan isä – vaan kuka on mahdollinen äiti? Tätä tyrmistynyt ”ex-donjuan” lähtee selvittämään turhaan pitkitetyn alkuvalmistelun jälkeen. Hän aikoo tavata naisensa yksi kerrallaan ja tarkkailla ”epäilyttäviä johtolankoja”, kuten vaaleanpunaisen paperin tai vanhanaikaisen kirjoituskoneen läsnäoloa.
Jim Jarmuschin (Muukalaisia paratiisissa, Night on Earth) elokuvissa on aina istuskeltu paljon, juotu kahvia ja poltettu tupakkaa, keskusteltu ja luotu merkityksellisiä katseita ahtaissa huoneissa ja takseissa suurkaupungin yössä. Tällainen ihmiskeskeinen pienimuotoisuus tuo etsimättä mieleen Wayne Wangin (Smoke, Blue in the Face) ja tietenkin mainitun Lost in Translationin, jossa kielitaidottomien päähenkilöiden muukalaisuus ruumiillistui hektiseen Tokioon. Parhaimmillaan tyyli toimii kuin taika: myös Broken Flowersin istuskeluissa ilma on tulvillaan purkamattomia jännitteitä, lausumattomia totuuksia ja kipeitä muistoja. Hetkittäin Jarmusch kuitenkin takertuu helmasyntiinsä päästäen kerronnan veltostumaan, hiljaisuudet muuttumaan itsetarkoitukseksi ja loputtoman autolla ajon syyksi soittaa Mulatu Astatken kauniita afrikkalaismelodioita.
Jos jaksaa niellä sen seikan että Bill Murrayn näköisellä miehellä on plakkarissaan liuta toinen toistaan tyrmäävämpiä donnia Sharon Stonesta Julie Delpyyn, voi näyttelijätärten lyhyydessään intensiivisiin suorituksiin ihastua täysillä. Kuten elokuvan nimikin vihjaa, Donin kaikki menneet rakkaudet ovat jollakin tapaa rikkinäisiä kukkia: seksuaalisesti estoton Laura (Stone) asuu surullista röttelöä yhdessä Lolita(!)-nimisen yhtä estottoman teinityttärensä kanssa rallikuskimiehen menehdyttyä radalle. Hauraanoloisella Doralla (Frances ”Mullan alla” Conroy) on siippana itsetunnoton macho, joka kantaa kaunaa naisen menneisyydestä onnellisena hippityttönä. Carmen (Jessica Lange) on vaihtanut lakiopinnot ”eläinkommunikaattorin” hämärään hommaan ja miehet nuoreen vastaanottovirkailijaansa (Chloë Sevigny). Kaikkein heikoimmin näyttää sujuvan slummiutuneella Pennyllä (Tilda Swinton), jonka koskemattomuutta suojelevat hampaattomat prätkähuligaanit.
Mitä naisten kohtalot lopulta kertovat Donille – tai Donista? Kadotetut unelmat, sovitus ja sovittamattomuus menneisyyden kanssa, ajan kulun väistämättömyys ja elämän perimmäinen tarkoitus, siinä muutamia aiheita joita Broken Flowers sivuaa kauniisti ja viisaasti. Pienet puutteet haluaakin riemumielin antaa anteeksi Jarmuschin epätasaisen uran toistaiseksi kirkkaimmalle helmelle, joka ei tietenkään tarjoa vastauksia mutta esittää ne kaikkein tärkeimmät kysymykset.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Nordisk Film Theatrical Distribution