Brittitutkimus vahvistaa näyttöä koronakuoleman riskiä lisäävistä tekijöistä – laajin tutkimus tähän mennessä
Laajaan aineistoon perustuva alustava tutkimus vahvistaa käsitystä covid-19-tautiin kuolemisen riskitekijöistä. Löydökset perustuvat yli 17,4 miljoonan brittiläisen aikuisen terveystietoihin ja 5683 koronakuolemaan, mikä tekee tutkimuksesta suurimman tähän mennessä. Tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu.
Oxfordin yliopiston tiedotteessa tutkijat kertovat, että etninen tausta, ikä, sukupuoli ja aiempi terveydentila vaikuttavat koronariskeihin.
Aineistosta oli havaittavissa, että aasialaisilla ja mustilla on suurempi riski kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuin valkoihoisilla. Ilmiö on havaittu esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa mustia on kuollut koronavirukseen suhteessa paljon enemmän kuin valkoisia. Syytä tähän ei tiedetä varmasti ja asia vaatiikin lisätutkimuksia.
Myös köyhyyden huomattiin lisäävän koronakuoleman todennäköisyyttä.
Tutkimus vahvistaa näkemystä, jonka mukaan miehet kuolevat naisia todennäköisemmin covid-19-tautiin. Kohonnut kuoleman riski koskee myös vanhuksia sekä ihmisiä, jotka sairastavat huonossa hoitotasapainossa olevaa diabetesta tai vakavaa astmaa.
Alustavat löydökset ilmestyivät medRxiv-verkkojulkaisussa.
Useita tekijöitä yhdistetty kohonneisiin koronariskeihin
Uutta koronavirusta tutkitaan kiivaasti, mutta vielä toistaiseksi virukseen ja sen aiheuttamaan tautiin liittyy paljon epävarmuutta.
Valtaosa koronatartunnan saaneista sairastaa lievän taudin. Perussairauksista, kuten vaikea-asteisesta sydänsairaudesta tai elinvaurioita aiheuttaneesta diabeteksesta, kärsivien sekä iäkkäiden on jo verrattain pitkään tiedetty sairastuvan todennäköisemmin covid-19-taudin vakavaan muotoon ja kuolevan siihen.
Muita arvioituja riskitekijöitä ovat esimerkiksi miessukupuoli, vähäinen valkosolujen määrä, lihavuus ja A-veriryhmä.
Lue myös: Varoittava ennuste: Tutkijat laskivat, kuinka paljon koronavirusinfektio lyhentää elinikää
Lue kaikki koronaviruksesta.
Lähteet: University of Oxford, MedRxiv.org, IFL Science, THL
Uusimmat
-
17:27
Nainen pahoinpiteli avomiestään kiehuvan kuumalla vedellä ja veitsellä Helsingissä
-
17:22
Jarmo Kekäläinen on ison päätöksen äärellä – Patrik Laineen uusi NHL-luotsi selviää pian
-
17:20
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
Lataa lisää