Uutta tutkimustietoa: Veriryhmä saattaa vaikuttaa siihen, kuinka rajusti korona iskee kehoon
Tampereen yliopiston tutkijoiden mukaan myös veriryhmällä saattaa olla vaikutusta siihen, miten voimakkaita koronaoireita potilas saa.
Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin tänään siitä, että uuden tutkimuksen valossa ihmisen veriryhmä voi vaikuttaa sairastumiseen.
Tampereen yliopiston professori Seppo Parkkila kertoo, että on tieteellisesti todistettu A-veriryhmän saavan aikaan hankalamman taudin.
– Löydöstä selittää se, että henkilöillä, joilla on O- ja B -veriryhmät, on luonnostaan kehittynyt vasta-aineita A-antigeenia vastaan. Tutkimuksissa on osoitettu, että A-vasta-aine voisi estää viruksen tarttumista solureseptoriin, Parkkila sanoo.
Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa koronainfektioon sairastuneista ei saa oireita tai ne ovat lieviä. Tänään British Medical Journal kertoi, että Kiinassa jopa neljä viidestä testatusta virukselle altistuneesta sairasti taudin oireettomana. Joukossamme on siis oireettomia taudinkantajia, jotka levittävät koronaa huomaamattaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää