Brittipoliisi esittää lakimuutosta todistajien löytämiseksi

Lakimuutos takaisi todistajille mahdollisuuden esiintyä nimettömänä jo rikostutkinnan aikana. Tänään haudattavan 11-vuotiaan koulupojan ampuja on edelleen kateissa avaintodistajan puuttuessa.

Britannian poliisi kertoo BBC:lle kiirehtivänsä uutta lakia, joka sallisi ampumistapausten silminnäkijöiden todistamisen myös nimettömänä. Poliisin mukaan tämä rohkaisisi uusia todistajia ilmoittautumaan, jolloin juttujen ratkaiseminen helpottuisi merkittävästi.

Nykyään syyttäjä voi hakea todistajalle oikeutta esiintyä nimettömänä vasta asian oikeuskäsittelyssä. Tämän vuoksi todistajat saattavat pelätä oman turvallisuutensa puolesta ja pitää havaintonsa omana tietonaan.

Värikäs muistotilaisuus

Lakimuutosta kiirehditään erityisesti Rhys Jonesin surman vuoksi. Elokuun 22. päivänä pubin parkkipaikalle ammuttu 11-vuotias koulupoika haudataan tänään.

Kaikille avoin seremonia pidetään Angelican Cathedralissa Liverpoolissa. Vanhemmat ovat toivoneet muistotilaisuuteen runsasta osanottoa.

Jonesin omaiset toivovat osallistujien pukeutuvan kirkkaisiin, fanikatsomohenkisiin vaatteisiin. Rhys Jones oli kiihkeä Everton-joukkueen fani. Kuolinhetkellään hän oli pelaamassa ystäviensä kanssa jalkapalloa pubin parkkipaikalla.

Myöhemmin pidettävään yksityistilaisuuteen on kutsuttu vain sukulaisia ja lähimpiä ystäviä.

Rhys Jonesin tapaus on herättänyt paljon kohua ympäri Eurooppaa. BMX-pyörällä liikkunutta, noin 15-vuotiasta ampujaa ei ole toistaiseksi löydetty.

Tähän mennessä poliisi on pidättänyt 17 nuorta, joista 12 on päästetty takuita vastaan vapaaksi. Loput viisi on päästetty vapaaksi ilman takuita, ja heitä pidetään nyt jutun todistajina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat