Brittimies kiersi maapallon lihasvoimin 13 vuodessa

Jason Lewis kiersi maapallon kävellen, pyöräillen, rullaluistellen ja polkuveneellä. Matkansa aikana hän muun muassa jäi auton alle ja joutui egyptiläiseen vankilaan.

Moni haaveilee maailmanympärimatkasta, mutta harva on valmis tekemään sen eteen niin paljon kuin brittiläinen Jason Lewis. 40-vuotias Lewis on saapunut Lontooseen kierrettyään 74 000 kilometrin matkan maapallon ympäri - vain omien lihastensa voimin.

Matka taittui kävellen, pyöräillen ja rullaluistellen. Atlantin, Tyynenmeren ja osuuksia Intian valtamerestä mies ylitti Moksha-polkuveneellään. Lewisin matkustustapaa ei voi suositella kärsimättömille: maapallon kiertäminen kesti mieheltä 13 vuotta.

Yli vuosikymmenen kestäneelle reissulle mahtui myös monia vastoinkäymisiä. Yhdysvalloissa Lewisin molemmat jalat katkesivat, kun hän jäi rullaluistellessaan auton alle. Lewis istui myös jonkin aikaa egyptiläisessä vankilassa sen jälkeen kun hänet oli pidätetty vakoilusta epäiltynä hänen tultuaan maahan laittomasti Sudanin puolelta.

Parrakas ja väsyneen oloinen Lewis oli silminnähden liikuttunut saavuttuaan takaisin lähtöpisteeseensä.

- Tämä tuntuu fantastiselta -- itkin kuin lapsi, hän kuvaili tunnelmiaan.

Huilattuaan viikonlopun yli Lewis aikoo käyttää matkallaan saamiaan kokemuksia lasten ja nuorten opettamiseen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat