Britney pettyi kuukausia jatkuneen elatuskiistan ratkaisuun – Kevin Federline sai tahtonsa läpi

Entinen pariskunta on taistellut elatusmaksuista jo pitkään.

VIDEO: MTV.fi oli paikalla Britney Spearsin alusvaatemalliston lanseeraustilaisuudessa Kööpenhaminassa.

Britney Spearsin ja hänen entisen aviomiehensä Kevin Federlinenpitkään jatkuneessa elatusapukiistassa on saatu uusi ratkaisu. Spears ei kuitenkaan ole ratkaisuun tyytyväinen.

Spears on suostunut maksamaan entiselle aviomiehelleen tuhansia dollareita lisää kuukaudessa. Aiemmin Federline sai 20 000 dollaria kuussa.

Kuukausi sitten Spears määrättiin maksamaan Federlinelle 110 000 dollaria oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi.

E! Newsin lähteen mukaan Spearsin tiimi ei ole iloinen ratkaisusta. He kuitenkin halusivat tehdä sopimuksen, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin.

Spears itse on todennut, että vaikka ratkaisu ei miellytä häntä, asia oli saatava päätökseen.

– Hän oli väsynyt taistelemaan. Hän on valmis jatkamaan elämää ja jättämään tämän taakseen, lähde kertoo.

Spears ja Federline avioituivat vuonna 2004 ja erosivat kaksi vuotta myöhemmin.  Heillä on kaksi poikaa, Jayden James ja Sean Preston.

Federlinen asianajaja Mark Vincent Kaplan kertoo olevansa ratkaisuun tyytyväinen.

– He varmasti päättivät, että rahat kannattaa mieluummin käyttää lasten elättämiseen kuin asianajajien palkkioihin. He tekivät viisaan päätöksen.

Sisäpiirin lähteen mukaan Federline saa nyt enemmän rahaa kuin alun perin pyysi. Uusi kuukausittainen elatusmaksu ei perustu oikeuden määrittelemään ohjesääntöön, vaan Spearsin tuloihin. Huoltajuusjärjestely pysyy kuitenkin samana.

Lähde:E Online

Lue myös:

    Uusimmat