Britanniassa kiistellään säästökuurin ja mellakoiden yhteydestä

Britanniassa on kohta viikon ajan kiistelty ankarasti siitä, onko hallituksen toimeenpanemilla säästöillä yhteyttä Lontoon ja muiden suurkaupunkien mellakoihin.

Pääministeri David Cameron on tyrmännyt selitysmallin ja kutsunut mellakoita puhtaaksi rikollisuudeksi, toiset ovat arvelleet, että säästöt ovat ainakin osasyy.

Hallituksen apuun kutsuma amerikkalaisekspertti William Bratton arvioi lauantaina, että ongelma on ilman muuta yhteiskunnallinen, eikä sitä voida korjata pelkillä pidätyksillä.

Espanjalaisen Pompeu Fabran yliopiston tuore tutkimusraportti viittaa siihen, että säästöillä on väliä. Tutkijat Jacopo Ponticelli ja Hans-Joachim Voth selvittivät yhteiskunnallisten levottomuuksien taustoja Euroopassa vuosina 1919-2009 ja tulivat siihen tulokseen, että budjettileikkaukset yksiselitteisesti sytyttävät levottomuuksia.

– Aineisto osoittaa selvän yhteyden leikkausten suuruuden ja yhteiskunnallisten levottomuuksien kasvun välillä. Levottomuuksien riski myös lisääntyy sitä mukaa, mitä suuremmat leikkaukset ovat, Voth ja Ponticelli kirjoittavat.

Tutkimuksen mukaan levottomuudet alkavat lisääntyä erittäin nopeasti, kun leikkausten taso ylittää kaksi prosenttia maan bruttokansantulosta.

Tutkijat testasivat myös monin tavoin, että kyseessä on juuri syy-seuraussuhde, ei vain tilastollinen riippuvuus. He muun muassa huomasivat, että pelkät yleiset talouden vaihtelut eivät selittäneet levottomuuksien määrän muutosta.

Mellakka-alueet kokeneet rankkoja leikkauksia

Sanomalehti Guardianin keräämän aineiston mukaan Britannian paikallishallinnon rahoitukseen tehdyt leikkaukset ovat kurittaneet pahoin monia mellakkaseutuja. Esimerkiksi Lontoon alueista Tottenhamin saamaa valtion rahoitusta on tänä vuonna leikattu 7,9 prosenttia, Hackneyn 8,9 ja Croydonin viisi prosenttia.

Leikkauksia vastustava False Economy -järjestö moitti juuri ennen mellakoita hallitusta siitä, että säästöjen takia hyväntekeväisyys- ja avustusjärjestöt joutuvat vaikeuksiin, kun kunnat lopettavat niiden tukia. Sen mukaan pahimmassa jamassa ovat lasten ja nuorten auttamiseen keskittyneet toimijat.

Britannian ammattiliitot ovatkin ihmetelleet, miten hallituksen mielestä vapaaehtoistahot voivat muka paikata julkisten palveluiden vajetta, jos niilläkään ei ole varoja toimia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat