Britannian poliisi jahtaa pommi-iskujen suunnittelijaa

Brittiläisen Sky Tv:n tietojen mukaan neljäs iskuista epäilty henkilö on tunnistettu jamaikalaissyntyiseksi Britannian kansalaiseksi.

Britannian poliisi on jatkanut Lontoon pommi-iskuihin liittyviä kotietsintöjä Aylesburyn kaupungissa Lontoon luoteispuolella. Etsintöjen uskotaan antavan uutta tietoa iskujen suunnittelijasta. Scotland Yard on vahvistanut, että Lontoon iskut olivat itsemurhaiskuja.

Poliisi teki ratsian Aylesburyssa sijaitsevaan taloon jo keskiviikkona, mutta ketään ei pidätetty ratsian yhteydessä. Talosta ei löytynyt myöskään räjähteitä.

Aylesbury sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Lutonin kaupungista, josta iskujen tekijöiden uskotaan matkustaneen junalla Lontooseen hieman ennen pommi-iskuja.

Brittiläisen Sky Tv:n tietojen mukaan neljäs iskuista epäilty henkilö on tunnistettu jamaikalaissyntyiseksi Britannian kansalaiseksi. Kolme muuta on lehtitietojen mukaan jo aiemmin tunnistettu pakistanilaistaustaisiksi briteiksi.

Tiistaina kotietsintöjä tehtiin kaikkiaan kuudessa asuinhuoneistossa Leedsin kaupungissa. Poliisi uskoo, että kolme iskuista epäiltyä henkilöä olivat kotoisin Leedsistä.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat