Britanniaan kolme myrskyä viikossa, New Yorkiin uusi lumikaaos

Atlantilla kehittyy tämän viikon aikana kolme voimakasta matalapainetta, jotka kiusaavat erityisesti Britanniaa sekä muuta läntistä ja lounaista Eurooppaa. New Yorkiin ennustetaan pariakymmentä senttiä lisää lunta.

– Brittein saarilla myrskyää tällä viikolla keskiviikkona, perjantaina ja viikonloppuna. Keskiviikon myrskyssä puuskat ovat pahimmillaan yli 35 m/s, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Tulvat ovat viime viikkoina piinanneet niin Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Italiassa kuin Ranskassakin. Ison-Britannian eteläosassa on ollut paikoin tilastohistorian sateisin tammikuu. Tilastointi on alkanut vuonna 1910.

Tämän viikon myrskyt voivat pahentaa tulvia läntisessä Euroopassa. Italiassakin saadaan vielä tänään runsaita sateita.

Myös isot aallot ovat aiheuttaneet viime aikoina tuhoa ja onnettomuuksia, muun muassa Espanjassa. Euroopan ilmatieteen laitosten yhteinen Meteoalarm on antanut Espanjan pohjoisosiin korkeimman luokan varoituksen kovista puuskista ja jopa 15-metrisistä aalloista.

– Alpeille puolestaan on tulossa lisää lunta. Itävallassa satoi jo viikonloppuna yli metrin verran lunta, toteaa Markus Mäntykannas.

Yhdysvalloissa Meksikonlahden pohjoisreunalla kehittyy tänään uusi talvimyrsky, joka tuo huomiseksi lumipyryn itärannikon suuriin kaupunkeihin. New Yorkissa satoi jo eilen paikoin 20 senttimetriä lunta. Lumisateet ovat haitanneet liikennettä ja lentoja maan itäosassa.

– New Yorkissa lumikertymät voivat olla jälleen 20-30 senttimetriä. Lumipeite saattaa kasvaa siellä paikoin jo yli puoleen metriin. Jatkossakin Yhdysvaltojen itä- ja pohjoisosat näyttävät hyvin talvisilta, toteaa Markus Mäntykannas.

Viikonloppuna Yhdysvaltojen itärannikolle voi osua vielä kolmaskin lumisadealue tällä viikolla.

Suomen ja maailman säätietoja MTV:n sääsivustolta.

MTV UUTISET - AFP - REUTERS

Lue myös:

    Uusimmat