Brangelinan ero kirvoittaa myös huumoria – some täyttyy iloisesta Jennifer Anistonista

Brad Pittin ja Angelina Jolien avioero herättää tunteita laidasta laitaan. 

Siinä, missä suurin osa Brangelinan, eli Angelina Jolien ja Brad Pittin faneista, surkuttelee avioeroa, monet ovat löytäneet tilanteesta myös hopeareunuksen. 

Pitt ja Jolie tapasivat toisensa vuonna 2004, kun he kuvasivat elokuvaa Mr. & Mrs. Smith. Pitt oli tuolloin vielä naimisissa näyttelijä Jennifer Anistonin kanssa.

Pitt ja Jolie rakastuivat kuvausten aikana, mikä johti Pittin ja Anistonin eroon. Tapaus herätti Anistonin uskollisissa faneissa niin epäuskoa kuin raivoakin. 

Nyt, Brangelinan erouutisen levittyä julkisuuteen, sosiaalinen media on täyttynyt Anistonia kuvaavista meemeistä. Anistonin fanit toteavat, että tämä selvisi tilanteesta loppupeleissä voittajana. 

Vitsien ohella moni sosiaalisen median seuraaja muistuttaa, että Anistonin ja Pittin erosta on kulunut jo yli vuosikymmen, joten Aniston lienee jo päässyt erotuskan yli.

Anistonilla ei itsellään ole sosiaalisen median tilejä, eikä hän ole tiettävästi kommentoinut kohahduttavaa eroa. 

Angelina Jolien asianajaja vahvisti tänään tiistaina, että Jolie on hakenut avioeroa. Lähteiden mukaan dokumenteissa eroa perustellaan perustavanlaatuisisilla erimielisyyksillä. 

Parin ympärillä liikkuu kuitenkin myös huhuja kolmannesta pyörästä ja Pitt on yhdistetty muun muassa vastanäyttelijäänsä Marion Cotillardiin.

Lähteet: Metro, Inquisitr

Lue myös:

    Uusimmat