Blair joutunee todistamaan Kelly-tutkimuksissa

Pääministeri Tony Blair kutsutaan todennäköisesti todistajaksi aseasiantuntija David Kellyn itsemurhaa koskevassa tutkimuksissa. Tutkimukset käynnistyivät Britanniassa tänään.

Suuren poliittisen myrskyn nostaneen aseasiantuntija David Kellyn itsemurhan tutkimukset käynnistyivät tänään Britanniassa. Tutkimuksia johtava lordi Brian Hutton ilmoitti heti alkuun, että niin pääministeri Tony Blair kuin puolustusministeri Geoff Hoon kutsutaan todistamaan jossakin vaiheessa.

Hutton myös korosti, että vain ja ainoastaan hän itse tekee päätökset siitä, miten tutkimus etenee ja keitä kutsutaan kuultaviksi.

Britanniassa on epäilty Huttonin joutuneen painostuksen kohteeksi. Hutton kertoi saaneensa hallitukselta asiakirjoja, joissa selvitetään oikeusministeriön virkamiesten käymiä keskusteluja sen jälkeen, kun Kelly oli ilmoittanut puhuneensa BBC:n toimittajan kanssa.

- Aion kutsua todistajia kertomaan noista keskusteluista. Heinäkuun 9. päivänä Kellyn nimi tuli julkisuuteen, ja haluan tietää, miten ja miksi näin tapahtui, Hutton sanoi.

David Kelly teki itsemurhan kaksi viikkoa sitten. Hän oli joutunut ankaran hiillostuksen kohteeksi parlamentissa ja julkisuudessa, kun kävi ilmi hänen keskustelleen BBC:n toimittajan kanssa toukokuussa. Pian noiden keskustelujen jälkeen BBC julkaisi jutun, jossa syytettiin hallitusta Irakia koskevien tiedustelutietojen vääristelystä. Kelly kiisti olleensa jutun lähde. BBC kertoi Kellyn itsemurhan jälkeen tämän toimineen lähteenä jutussa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat