Bioaseiden uhka todellinen

Asiantuntijat pelkäävät, että isorokon ja pernaruton lisäksi myös esimerkiksi ebola-virusta ja jänisruttoa voidaan tulevaisuudessa käyttää bioaseina. Viranomaiset kehittävätkin koko ajan entistä nopeampia testejä virusten ja bakteerien löytämiseksi.

Virusten käyttö bioaseina on todellinen uhka, todettiin tänään Lääkäripäivillä Helsingissä. Suurin uhka on isorokkovirus. Koska sitä on helppo levittää, se tarttuu helposti ihmisestä toiseen eikä siihen ole myöskään lääkettä.

Myös verenvuotokuumetta aiheuttavia viruksia kuten Ebolaa voidaan käyttää bioaseina. Bioasetuotantoa on pyritty valvomaan kansainvälisin sopimuksin, mutta ei kovin hyvin tuloksin.

Pelkoa aiheuttaneet pernaruttokirjeet ovat tuoneet virusten käytön bioaseina kaikkien tietoisuuteen.

Suurin uhista isorokko

Helsingin yliopiston professorin Antti Vahteran mukaan virusten käytön vaara bioaseina on todellinen. Suurin vaaroista on Vahteran mielestä isorokkovirus, joka on erityisen vaarallinen siksi, että sitä on helppo levittää, se tarttuu helposti ihmisestä toiseen eikä siihen ei ole lääkettä.

Vahtera kertoo, että isorokkovirusta torjutaan parhaiten rokottamalla ja siksi rokotusvarastojen tulee olla kunnossa. Lääkekehitys ei ole vielä sillä tasolla, että siitä olisi meille mitään apua. Toinen keino on Vahteran mukaan hyvät testit viruksen löytämiseksi.

Suomessa onkin jo kehitetty pikatesti pernaruttobakteerin toteamiseen. Isorokkovirustestia kehitetään parhaillaan, ja testi on todennäköisesti valmis muutamassa kuukaudessa.

Isorokkorokotuksista luovuttiin maassamme 70-luvun lopulla. Tämän takia suurin osa väestöstä on alttiina virukselle ja rokotuksen jo saaneidenkin immuniteetti on alentunut jopa puoleen.

Myös jänisrutto tehokas bioase

Pernaruton ja isorokon lisäksi bioaseina voidaan käyttää verenvuotokuumetta aiheuttavia viruksia kuten Ebolaa. Yllättäen myös jänisrutto on tehokas bioase.

- Olennaista näille kaikille on se, että ne tarttuvat hengitettäessä ja ne voidaan saattaa aerosolimuotoon, jolloin voidaan puhua biopölystä, Vahtera kertoo.

Todellinen uhka on se, että elävää isorokkovirusta voi olla muuallakin kuin Atlantassa ja Novosibirksissä, jotka ovat viruksen virallisia säilytyspaikkoja. Isorokkoviruksen geenitekninen tuotanto on mahdollista, koska viruksen geenien emäsjärjestys on tiedossa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 07.01.2002)

Lue myös:

    Uusimmat