Beslanin hätäapu yhä jakamatta

Beslanin keräystileille on tullut rahaa kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa. Byrokratian takia rahat seisovat kuitenkin pankissa ja tavarat varastoissa.

Beslanin koulukaappauksen uhreille ja heidän omaisilleen tarkoitettu apu on yhä suurelta osin jakamatta. Rahat seisovat pankissa ja tavarat varastoissa. Syynä on byrokratia: viranomaiset eivät ole vieläkään päässeet yksimielisyyteen, kuinka monta panttivankeja oli ja kenelle pitäisi mitäkin antaa.

Venäjän Punaisen Ristin työntekijät kokoavat ruokapaketteja Beslanin asukkaille. Elintarvikkeet yritetään jakaa ennen kuin ne pilaantuvat varastossa. Apu viedään vapaaehtoisvoimin ovelta ovelle itse kerättyjen listojen avulla.

Valtavat määrät tavaraa vain seisoo varastoissa Beslanissa. Viranomaiset eivät ole vieläkään saaneet valmiiksi virallista listaa panttivangeista.

Hautajaisia valmistelevat naiset ihmettelevät viivyttelyä.

- Jotain apua saimme, mutta emme sitä mitä on luvattu. Ihmisille ei ole jaettu sitä mistä on puhuttu, omaisiaan menettäneet naiset sanovat.

Panttivankien määrästäkään ei ole yksimielisyyttä. Viranomaisten listoilla luku vaihtelee reilusta 1000:sta yli 1300:aan. Keräystileille rahaa on tullut kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa. Mutta toistaiseksi kaikki on jakamatta. Moni pelkääkin, että osa avusta katoaa matkalla virkamiesten taskuihin.

- Mielestämme kaappauksessa kärsineille pitäisi avata omat tilit, koska liikkuu kaikenlaisia huhuja, että tilannetta käytetään hyväksi, beslanilainen Lena ehdottaa.

- En kyllä ymmärrä, miten joku voi käyttää hyväksi toisten surua. Siksi pitäisi toimia ja alkaa antaa ihmisille konkreettista apua.

Punainen Risti vakuuttaa tekevänsä parhaansa omalta osaltaan.

- Meillä ei ole mahdollisuuksia vahtia muita organisaatioita, mutta omalta osaltamme voin sanoa, että kaikki apu mitä saamme ja jaamme, niin tarkistan itse perheiltä, että se on mennyt perille, Punaisen Ristin projektipäällikkö Irina Kusova vakuuttaa.

Jahkailusta kärsivät eniten omaiset. Harvalla riittää voimia taistella vielä kaiken päälle byrokratian kanssa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat