Berliinissä mellakoitiin

Saksan poliisi pidätti 133 ihmistä Berliinissä viime yönä äärivasemmistolaisten mielenosoituksen muututtua mellakaksi. Yhteenotossa mielenosoittajien ja poliisin välillä haavoittui 159 poliisia. Myös mielenosoittajia haavoittui. Toukokuun 1. päivän mielenosoitus lähti liikkeelle rauhallisesti.

Poliisi oli ottanut etukäteen mielenosoittajilta talteen veitsiä ja ketjuja. Noin 10 000 ihmisen mielenosoitus muuttui myöhemmin kahakaksi, jossa mielenosoittajat heittivät poliisia pulloilla, tuoleilla ja kivillä. Ääriryhmien mielenosoitukset ovat runsaan kymmenen vuoden aikana muuttuneet väkivaltaisiksi.

Mielenosoittajat Naton iskuja vastaan

Aikaisemmin eilen Berliinissä järjestettiin noin 2000 ihmisen rauhallisesti sujunut mielenosoitus, jossa vastustettiin Naton ilmaiskuja Jugoslaviaan. Kurdit vaativat PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin vapauttamista. Nato-maa Kreikassa tuhannet mielenosoittajat marssivat Yhdysvaltain Ateenan-suurlähetystön edustalle huutamaan iskulauseita, joissa vastustettiin Naton ilmaiskuja Jugoslaviaan. Mielenosoittajat polttivat Yhdysvaltain lippuja ja presidentti Bill Clintonin kuvia. Mielenosoitus oli alkanut perinteisenä työväenmarssina. Myös muualla Kreikassa oli Naton toimintaa vastustavia mielenosoituksia. Kreikkalaisista 95 prosenttia vastustaa Naton ilmaiskuja Jugoslaviaan.

Myös Bulgariassa mielenosoittajat vastustivat Naton ilmaiskuja naapurimaahan Jugoslaviaan. Kommunistien johtamassa mielenosoituksessa vaadittiin maan hallituksen eroa, koska se on antanut parlamentille lakiluonnoksen, joka sallisi Naton käyttää Bulgarian ilmatilaa pommituslennoillaan. Äänestys laista on määrä järjestää tiistaina. Parlamentin odotetaan hyväksyvän lain parlamentissa, jossa hallituksella on enemmistö. Bulgarian väestöstä suurin osa vastustaa Naton lentoja. Vastustusta on lisännyt harhautunut ohjus, joka iski Sofian esikaupungissa sijaitsevaan taloon.

Myös Latinalaisessa Amerikassa vastustettiin Naton ilmaiskuja. Argentiinassa mielenosoittajat polttivat Yhdysvaltain lippuja Buenos Airesissa. Mielenosoituksessa vaadittiin myös itsehallintoa Kosovoon ja vaadittiin Jugoslavian presidenttiä lopettamaan Kosovon väestön teurastaminen. Boliviassa ja Uruguayssa järjestettiin vastaavanlaiset mielenosoitukset. Miljoonat kuubalaiset tuomitsivat Havannassa Naton ilmaiskut Jugoslaviaan. Niitä luonnehdittiin mielenosoituksessa raakalaismaiseksi kansanmurhaksi.
(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat