BBC:llä kuvaa P-Korean julkisista teloituksista

Britannian yleisradioyhtiö BBC näytti myöhään eilen televisiossa kuvamateriaalia, jossa Pohjois-Koreasta pakoon yrittäneitä ihmisiä teloitetaan julkisesti. Materiaali on kuvattu salaa noin kuukausi sitten Pohjois-Korean ja Kiinan välisen rajan lähistön kaupungeissa. BBC:n mukaan nauhan aitoutta on mahdotonta todentaa, mutta sitä tukevat lukuisat pakoon päässeiden silminnäkijöiden kertomukset.

Kuvissa puolikuoliaaksi hakatut ihmiset tuodaan aukealle paikalle kuorma-autoilla. Tämän jälkeen heille kerrotaan, että heidät on kansan nimissä tuomittu kuolemaan pakenemisyrityksen vuoksi. Teloituskomppania ampuu yhden kerran kohti kutakin henkilöä, jotka kuolevat heti. Teloitusta on pakotettu katsomaan tuhatkunta paikallista ihmistä, joita varoitetaan pakenemasta tuomion uhalla.

-On hyvin tärkeää, että meillä on nyt tämä filmimateriaali, koska se todistaa kaiken, mistä olemme kertoneet jo vuosia, sanoi ihmisoikeusjärjestö Christian Solidarity Worldwiden Elizabeth Batha BBC:lle. Genevessä parhaillaan kokoontuva YK:n ihmisoikeuskomissio on tiettävästi valmistelemassa päätöslauselmaa tuomitakseen Pohjois-Korean ihmisoikeusloukkaukset ja lähettääkseen ihmisoikeustarkkailijoita maahan.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat