Barak ehdottaa muutoksia Wye-joen sopimukseen
Israelin pääministeri Ehud Barak ehdotti myöhään eilen palestiinalaisten presidentille Jasser Arafatille, että viime vuonna solmittuun Wye-joen sopimukseen tehtäisiin tiettyjä muutoksia. Palestiinalaiset lupasivat antaa vastauksen Barakin ehdotukseenkahden viikon sisällä.
Arafat toisti keskustelujen päätteeksi kuitenkin, että palestiinalaiset haluavat sopimuksen täydellistä toteuttamista. Yhdysvaltain avustuksella neuvoteltu sopimus edellyttää Israelin luovuttavan lisäalueita palestiinalaisille Länsirannalta.
Arafat ja Barak neuvottelivat eilen illalla parin tunnin ajan Israelin ja Gazan alueen välisellä Erezin raja-asemalla. Neuvonantajiensa saattelemat johtajat kättelivät ja hymyilivät televisiokameroille ennen neuvottelujen alkua.
Palestiinalaiset päättäväisiä
Arafatin kerrottiin valmistautuneen kolmanteen tapaamiseensa Barakin kanssa päättäväisin mielin. Arafatin neuvonantajan mukaan palestiinalaisosapuoli ei aio tehdä myönnytyksiä Wye-joen sopimuksen toteuttamisen suhteen, vaan pyytää Israelin toimeenpanemaan sopimuksen siinä muodossa kuin se on allekirjoitettu. -Vaadimme, että Wye-joen sopimus ja kaikki muut jäljellä olevat väliaikaiset toimet toteutetaan täydellisesti ja rehellisesti, sanoi neuvonantaja Nabil Abu Rdainah uutistoimisto Reutersille.
Barak on toivonut voivansa ainakin viivyttää sopimuksen toteuttamista, eikä hän myöskään ole salannut halujaan jättää väliaikainen sopimus kokonaan toteuttamatta ja siirtyä suoraan lopullisiin rauhanneuvotteluihin. Barakin mukaan Wye-joen sopimus, joka edellyttää Israelin vetävän lisää pois joukkojaan Länsirannalta, aiheuttaisi uusia kiistoja Israelin ja palestiinalaisten välillä ja saattaisi hankaloittaa lopullisia neuvotteluja.
Kolmas tapaaminen
Barakin ja Arafatin eilisiltainen tapaaminen Israelin ja Gazan rajalla on kolmas kerta kun miehet tapaavat Barakin heinäkuun alussa alkaneen pääministerikauden aikana. Ensimmäisen kerran Barak ja Arafat tapasivat samalla paikalla 11. heinäkuuta. Toisen kerran he kohtasivat Marokon kuninkaan Hassan II:n hautajaisissa sunnuntaina.
Palestiinalaisarvioiden mukaan eilinen tapaaminen symboloi Barakin vaalivoiton jälkeisen juhlinnan ja kuherruskuukauden loppua. -Nyt vasta selviää, onko Barakilla selviä aikomuksia jatkaa rauhanprosessia palestiinalaisten kanssa, sanoi paikallisen sanomalehden kommentaattori Ze ev Schiff. Barak on pääministerikautensa aluksi luvannut vauhdittaa rauhanneuvotteluja, jotka hänen edeltäjänsä Benjamin Netanyahu oli jäädyttänyt lähes kokonaan. Hän on myös asettanut 15 kuukauden aikarajan, jonka puitteissa hän pyrkii pääsemään lopulliseen sopuun palestiinalaisten kanssa.
(STT-Reuters)
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää