Avaruussukkula Endeavour matkaan ylihuomenna

Sääennusteiden mukaan USA:n sukkulalle on luvassa otollinen lähtökeli.

Yhdysvaltain avaruussukkulan Endeavourin on määrä ampaista avaruuteen myöhään huomenna paikallista aikaa, mikäli sääolot sallivat.

Avaruushallinto Nasan mukaan laukaisu tapahtuu illalla hieman puoli seitsemän jälkeen paikallista aikaa eli noin puoli kahdelta torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Sääennustukset lupaavat kaunista säätä noin 70 prosentin varmuudella.

Endeavourin tehtävänä on auttaa Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n rakennus- ja huoltotöissä. Sukkulan kyydissä kiertoradalle matkaa myös heinäkuussa kovaa kohua aiheuttanut tietokone, jota Nasan alihankkijan työntekijän uskotaan sabotoineen. Tietokone on kuitenkin ehditty korjata.

Sukkulassa on seitsemän hengen miehistö. Endeavourin edellisestä laukaisusta on kulunut jo liki viisi vuotta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat