Auttamista vai rahastusta? Kohuliikemies rakentaa 20 pakolaiskeskusta Ruotsiin

Ruotsissa kiistelty musiikkituottaja ja liikemies on perustamassa vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoille.

Bert Karsson lukeutuu Ruotsin menestyneimpiin musiikkituottajiin, ja hän toimi myös maahanmuuttokriittisen Uusi Demokratia-puolueen kansanedustajana 1990-luvulla. Nyt hän on perustamassa kaikkiaan 20 pakolaiskeskusta Ruotsiin.

Yksi valmisteilla olevista vastaanottokeskuksista on Stora Ekeberg -keskus, jossa remontista huolimatta on jo 350 asukasta. Karssonin mukaan tavoitteena on, että miltei kaikilla työntekijöillä on maahanmuuttajatausta.

- Ainakin 80 prosenttia työntekijöistä tulee olemaan maahanmuuttajataustaisia. Siihen pyrimme. Se helpottaa, sillä he ymmärtävät eri kulttuureita, Karsson sanoo.

Liikemies kehuu, että kaikki vastaanottokeskukset tulevat olemaan hotellitasoisia kuntosaleineen ja uima-altaineen. Kriitikoiden mielestä Karssonin hankkeiden takana ei kuitenkaan ole ajatus pakolaisten auttamisesta, vaan rahan tekeminen pakolaisten ahdingolla.

Ruotsiin pyrkii tänä vuonna 50 000 pakolaista, ja heidän majoittamisessaan liikkuvat isot rahat.

- Ainahan joku ansaitsee tällä rahaa. Tietääkseni kukaan ei vuokraa tiloja ilmaiseksi. Työstä on maksettava, ja me yritämme parhaamme, Karsson kuittaa asian.

Hänen mukaansa ongelmana on pikemminkin se, että pakolaiset eivät halua muuttaa pois vastaanottokeskuksesta, vaikka heille olisi asunto tarjolla muualta. Karssonin mukaan keskukseen syntyy pakolaisille oma yhteisö. 

- Haluan jäädä töihin tänne -  Bertin luokse. Siivoan täällä joka päivä. Se tuntuu hyvältä, vahvistaa pakolaiskeskuksessa asuva Jamal.

Lue myös:

    Uusimmat